Hallitus ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) ovat saaneet eduskunnan luottamuksen.
Kansanedustajien kesäloman katkaissut ylimääräinen täysistunto antoi luottamuksen pääministerille lopulta äänin 101 - 90 ja koko hallitukselle samalla äänijakaumalla. Epäluottamuslauseista äänestettiin kahdessa peräkkäisessä äänestyksessä.
Keskustelu hallituksen luottamuksesta kesti yhdeksän tuntia. Puheenvuoroja käytettiin lopulta yli 183.
Keskustelu alkoi pääministeri Orpon esitettyä puolilta päivin eduskunnalle hallituksen tiedonannon Garden Helsinki -monitoimihallille ehdollisesti annetusta valtiontuesta.
Orpon mukaan hallihankkeen rahoituksella olisi tuettu rakennusalaa ja vauhditettu työpaikkojen syntymistä.
Hän kiisti epäilyt siitä, että kokoomuksen saamalla vaalirahoituksella olisi ollut vaikutusta 35 miljoonan euron tukipäätöksen syntymiseen hallituksen kehysriihessä viime vuoden keväällä.
Verhoiltua arvostelua omilta
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra korosti, että tukipäätös on ollut ehdollinen, eikä ”valtio ole maksanut Garden hankkeelle euroakaan” tähän mennessä.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) puolestaan painotti sitä, että Garden-hanke olisi rakennusalan vauhdittamista.
– Tässä ei ole mitään ihmeellistä, että hallitus päättää tehdä joitain investointipäätöksiä, tukea joitain hankkeita ja jättää toisia tukematta.
Mutta hallituskumppaneilta kuului myös verhoiltua Garden-tuen arvostelua.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä korosti puolueen suhtautuneen ”aina erittäin kriittisesti kaikenlaiseen suhmurointiin ja hyväveli-verkostoihin”. Hän vaati veroeurojen vastuullista käyttämistä.
Hallituspuolue kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman kiitteli hallituksen eilen maanantaina tekemää päästöstä vetää pois poliittinen tuki Garden-hankkeelta.
”Ei mitään suhmurointia”
Vaikka hallituskumppaneilta kuultiin kritiikkiäkin, Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä muistuttaa, että budjettiriihen päätökset ovat koko hallituksen vastuulla.
Oppositiopuoleista SDP:n Johannes Koskinen ja vasemmistoliiton Minja Koskela ehdottivat äänestystä koko hallituksen luottamuksesta. Tätä kannatti myös keskustan eduskuntaryhmä. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Saara Hyrkkö ehdotti puolestaan äänestystä pääministeri Orpon luottamuksesta.
Lopullisessa äänestyksessä eduskunta äänesti ensin pääministerin luottamuksesta ja sitten hallituksen luottamuksesta.
Pitkässä keskustelussa jakolinja oppositio- ja hallituspuolueiden välillä oli selvä.
Opposition puheenvuoroissa pääministeri Orpoa syyteltiin poliittisesta suhmuroinnista. Esiin nostettiin myös epäilyjä korruptiosta.
Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo kritisoi hankkeen ”runttausta” ja ”junailua”.
– On erittäin pelottavaa, jos pääministeri on oikeasti sitä mieltä, että kaikki on tehty oikein, Harkimo tiivisti.
Pääministeri Orpo puolestaan korosti hankkeen rahoituksen ehdollisuutta ja sitä, että Suomeen tarvitaan uusi kansainvälisen luokan tapahtuma- ja urheiluareena.
Omassa puheenvuorossaan Orpo vakuutti, että päätöksenteossa ei ole epäselvyyksiä.
– Haluan vakuuttaa teille ja suomalaisille, että päätöksenteossa ei ole mitään suhmurointia, ei mitään epäeettistä. Olemme toimineet vain yhden motiivin takia – ja se on se, että saamme Suomeen työpaikkoja ja pysyvää toimeentuloa ihmisille.
Allaolevasta taulukosta voit katsoa, miten kansanedustajat äänestivät pääministerin luottamuksesta. Jaa-ääni tarkoittaa luottamusta ja ei-ääni epäluottamusta.
Taulukkoa ladataan