Stubb kertoi Kanadan-vierailun annista – ”Yksi vuoden tärkeimmistä vierailuista”

Stubb tapasi Kanadan pääministerin Mark Carneyn ja kenraali­kuvernööri Mary Simonin.

Stubb on päivänä aikana tavannut Kanadan pääministerin Mark Carneyn ja kenraalikuvernöörin Mary Simonin.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb aloitti tiistaina kaksipäiväisen työvierailunsa Kanadaan.

Tiistaina Stubb tapasi Kanadan pääministerin Mark Carneyn ja kenraalikuvernöörin Mary Simonin. Keskustelujen aiheina ovat olleet transatlanttiset ja arktiset asiat.

Stubb piti mediatapaamisen kello 22.30 Suomen aikaa. Seurasimme tapaamista tässä artikkelissa.

Stubb kertoi tilaisuuden aluksi, että vierailussa on keskitytty kauppaan, kahdenvälisiin asioihin, arktisiin asioihin sekä puolustusliitto Natoon.

– Tämä on yksi vuoden tärkeimmistä vierailuista.

Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki kysyi Stubbilta, että onko Suomi menettänyt paikkansa pöydässä, jossa Suomi on päässyt mukaan keskusteluihin Yhdysvaltojen kanssa.

– Ei ollenkaan, päinvastoin, Stubb sanoi.

Stubbin mukaan epävirallisia tapaamisia ja yhteydenottoja on jatkuvasti. Esimerkiksi viikonlopun aikana Stubb on ollut yhteydessä Yhdysvaltain presidenttiin Donald Trumpiin ja hänen hallintoonsa.

– Tällä hetkellä käymme kahden rintaman sotaa, joista yksi on Iran ja toinen on Ukraina, Stubb sanoi.

Stubb kertoi käyneensä pitkän keskustelun Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa toimittaneensa sen jälkeen terveiset Yhdysvaltoihin.

– Tammikuussa Ukraina rupesi olemaan rintamalla ensimmäistä kertaa oikein kunnolla niskan päällä. Se kehitys on jatkunut, Stubb sanoi.

Stubbin mukaan enää ei olla tilanteessa, jossa ukrainalaisille annetaan almuja, vaan opitaan modernista sodankäynnistä ukrainalaisilta.

– Ukrainalaiset opettavat nyt Persianlahden maita millä tavalla puolustautua iranin drooni- ja ohjushyökkäyksiltä. Tällä on varmasti vaikutus myös yhdysvaltalaisten näkemykseen ukrainalaisten toiminnasta, hän sanoi.

Stubb vielä summasi, että Suomi välittää tietoa Yhdysvaltojen ja Ukrainan välillä.

Lisäksi Stubb kertoi osallistuvansa Ranskan ja Britannian perjantain videokokoukseen merenkulun turvaamisesta Hormuzinsalmessa. Presidentin mukaan päätöstä ei ole tehty siitä, miten Suomi osallistuu hankkeeseen.

– Kanadan tapaan Suomi on arktinen maa, jolla on jäänmurtajia, mutta niistä ei ole hyötyä Hormuzinsalmessa, hän sanoi.

Stubbin seurueeseen kuuluvat ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ja elinkeinoministeri Sakari Puisto (ps.) sekä laaja joukko suomalaisyritysten edustajia.

Keskiviikkona vierailuohjelmassa ovat keskustelutilaisuus maailmanjärjestyksestä paikallisella yliopistolla sekä yritysseminaari.