Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin uskotaan vakiinnuttaneen tyttärensä seuraajakseen, Etelä-Korean tiedustelupalvelu (NIS) kertoi maan kansanedustajille torstaina.
Kimin suku on hallinnut Pohjois-Koreaa vuosikymmeniä, ja Kim Jong-unin tytärtä Kim Ju-aeta on pitkään pidetty mahdollisena seuraajana vallankahvaan. Hänen uskotaan olevan tällä hetkellä 13-vuotias.
Tähän saakka Pohjois-Korean valtionjohto on ollut miesvaltaista, joten mahdollinen seuraajanimitys olisi historiallinen.
NIS:n arviota tukee se, että Kim Ju-ae on viime aikoina esiintynyt useita kertoja julkisuudessa. Hän oli esimerkiksi isänsä mukana Kiinan-vierailulla viime syyskuussa. Kim Ju-aesta tiedetään kuitenkin varsin vähän.
Lähteet: AP, AFP