Metallimusiikki rakentaa Suomi-kuvaa maailmalla – Tuskan 2025 keikkoja katsottavissa Yle Areenassa

Metallimusiikki on ollut Suomen keskeinen maakuvan rakentaja yli 20 vuotta ja se on tulouttanut Suomeen merkittävästi vientituloja, sanoo Music Finlandin vientipäällikkö Niko Kangas. Yksi metalliskenen suurimmista kotimaisista näyttämöistä on Helsingissä tänä viikonloppuna järjestettävä Tuska.

Yleisöä Tuska-festivaalilla pirunsarvet-käsimerkki ilmassa Knocked Loosen keikalla vuonna 2025.
Helsingin Suvilahti täyttyi perjantaina metallikansasta Tuskassa. Kuva: Raine Laaksonen / YleX

Metallimusiikki on taidemusiikin ohella kenties tunnetuin suomalainen musiikkigenre kansainvälisesti. Maassamme on eniten metalliyhtyeitä väkilukuun suhteutettuna maailmassa ja useat metalliyhtyeet kiertävät mittavia kansainvälisiä kiertueita ympäri Eurooppaa ja maailmaa.

Musiikkiviennin asiantuntijaorganisaatio Music Finlandin vientipäällikkö Niko Kankaan mukaan metallimusiikki on ylipäätänsä suomalaisessa viennissä harvinaisen menestynyt vientituote.

– Se on ollut Nokian jälkeen kenties keskeisin Suomen maakuvan rakentaja 90-luvun lopulta alkaen. Sen ansiosta suomen kieltä opiskellaan ja sitä tutkitaan ilmiönä kansainvälisissä korkeakouluissa. Toki se on myös tulouttanut Suomeen merkittävästi vientituloja, Kangas kertoo.

Miksi sitten suomalainen metallimusiikki kiinnostaa yleisesti maailmalla?

Kankaan mukaan syitä löytyy niin hyvästä musiikkikoulutuksesta kuin tuotantopuolestakin. Suomessa on paljon musiikillista osaamista, etenkin soittotaidossa, ja myös klassisen musiikin koulutuksella on ollut oma vaikutuksensa.

– Suomalaiset metalliyhtyeet tunnetaan poikkeuksellisen taitavina yhtyeinä. Myös suomalainen tuotanto-osaaminen on tässä keskeisessä roolissa, ja monet kansainväliset suuretkin yhtyeet tekevät tuotantojaan suomalaisissa studioissa suomalaisten kanssa, Kangas mainitsee.

Tänä viikonloppuna järjestettävän Tuskan promoottori Jouni Markkanen muistuttaa, että metallimusiikin kansainvälinen suosio johtuu monesta tekijästä. Se, mikä vetoaa eri maissa, on jokaisen yhtyeen kohdalla yksilökohtaista.

– Jokainen artisti on uniikki. Joillakin yhtyeillä voi olla hyvin omalaatuinen musiikillinen tyylinsä ammennettuna – kuten vaikkapa vanhasta suomalaisten pohjoisesta mytologiasta, joka voi olla suomalaisille tunnistettavaa. Kuitenkaan ei välttämättä voi suoraan sanoa kotimaisista yhtyeistä, että tämä musiikki kuulostaa suomalaiselle, Markkanen kuvailee.

Kotimaiset metallin suurnimet Tuskassa tänä viikonloppuna

Kansainvälisiä kotimaisen metallin huippunimiä nähdään tänä viikonloppuna Helsingin Tuskassa, jossa esiintyy miltein 60 raskaamman musiikin artistia ja yhtyettä perjantaista sunnuntaihin. Ohjelma muodostaa laajan kattauksen melodisesta metallista aina sen synkimpiin sävyihin asti.

Kotimaisia esiintyjiä festivaalin ohjelmistossa on puolet. Kansainvälisesti tunnettujen metalliyhtyeiden lisäksi Tuska on monelle kotimaiselle yhtyeelle mahdollinen näytön paikka.

– Ohjelma on hartaasti, puolentoista vuoden ajan kasattu läpileikkaus moderneista ja klassisista metallibändeistä, joka on katsaus maailman metallitilanteeseen vuonna 2025. Toivon, että sieltä löytyy kaikille jotakin, kertoo Tuskan promoottori Jouni Markkanen.

Vaikka Tuska kerää suomalaisen metallin kärkinimet yhteen, kilpailu bändeistä on kovaa Euroopassa ja maailmalla. Festivaalin ohjelman kokoaminen on iso palapeli.

– Viime vuonna samaan aikaan oli Euroopassa yksitoista muuta metallitapahtumaa, jotka kilpailivat samoista bändeistä. Vaikutuksensa on sillä, miten kiertueaikataulut osuvat kohdalleen ja kansainvälisesti uraa tekeville kotimaisille yhtyeillekin vain tietyt päivät saattavat ainoastaan onnistua, Markkanen sanoo.

Tuska näkyy ja kuuluu viikonloppuna Ylen kanavilla

Tuska-festivaalin keikkoja voit seurata Yle Areenassa ja Yle Teemalla perjantaista sunnuntaihin. Lähetyksiä ovat juontamassa YleX:n Nelli Kenttä sekä Sonny Kylä-Liuhala.

Luvassa on 12 yhtyeestä koostuva kansainvälinen kattaus metallin eri tyylisuuntauksista. Perjantaina Yle näyttää Knocked Loosen, Cradle of Filthin, Marko Hietalan sekä In Flamesin keikat. Mokoman, Cemetery Skylinen, Insomniumin ja The Halo Effectin keikat nähdään lauantaina, sunnuntain kruunaa Apocalyptica, Nothing More, Battle Beast ja Lorna Shore.