Biologian fakta on, että poikia syntyy enemmän kuin tyttöjä, keskimäärin noin 105 poikaa sataa tyttöä kohden.
Tämä siis on luonnollinen jakauma.
Mutta sitten 1980-luvulla raskausajan ultraäänitutkimukset yleistyivät ja halpenivat. Perheillä oli mahdollisuus jo alkuraskaudesta nähdä, kumpaa sukupuolta sikiö on.
Monessa kulttuurissa poikien katsotaan jatkavan sukua ja pitävän huolta vanhemmistaan – ja tyttöjen menevän naimisiin ja siirtyvän huolehtimaan miehensä vanhemmista. Poikia haluttiin enemmän, varsinkin Kiinassa, jossa vuoteen 2016 asti oli voimassa yhden lapsen periaate. Kiinassa syntyi vielä 15 vuotta sitten 117 poikaa sataa tyttöä kohden.
Maailmassa on syntynyt The Economist -lehden laskelmien mukaan 1980-luvun jälkeen noin 50 miljoonaa tyttöä vähemmän kuin luonnollisesti olisi pitänyt. Pahin vuosi tässä suhteessa oli 2000, jolloin poikavauvoja syntyi 1,7 miljoonaa enemmän kuin tyttöjä.
Tänä vuonna luku on ennusteiden mukaan enää 200 000.
Jopa 250 poikaa sataa tyttöä kohden
Toinen Aasian maa on itse asiassa Kiinaakin selvempi esimerkki poikien suosimisesta ja sittemmin tapahtuneesta muutoksesta.
Etelä-Koreassa syntyi enimmillään 117 poikaa sataa tyttöä kohden vuonna 1994. Varsinkin monilapsisissa perheissä selvästi harjoitettiin sukupuolen valintaa: neljänsissä lapsissa suhde oli liki 250 poikaa sataa tyttöä kohden.
Vuosituhannen vaihteessa tilanne alkoi muuttua ja nyt suhde on luonnonmukainen: 105,75 poikaa sataa tyttöä kohden.
Vielä vuonna 1985 korealaisnaisista 48 prosenttia katsoi, että heidän on ”välttämätöntä” saada poikalapsi. Nyt tuo osuus on enää kuusi prosenttia.
Suuri epäsuhta voi luoda sosiaalisia ongelmia
Taustalla on varmasti sukupuoliroolien ja miehiä suosivien arvojen hidas muutos.
Kehityksellä on The Economistin mukaan myös sosiaalinen vaikutus. Kun poikia syntyy enemmän, myös miehiä on paljon suhteessa naisiin. Se vaikeuttaa ainakin heterosuhteiden muodostamista.
Tyttösikiöiden abortointi siis tuomitsee miljoonia miehiä poikamiehiksi vastoin tahtoaan. Kiinalaisessa, perhekeskeisessä kulttuurissa on heille jopa häijy nimi: lehdetön oksa. Kiinassa katkerien sinkkumiesten arvioidaan lisäävän muun muassa rikollisuutta ja potentiaalista epävakautta yhteiskunnassa.
Nyt tyttöjen osuus kuitenkin siis lisääntyy. Jopa siinä määrin, että esimerkiksi tyttöjä toivotaan adoptoitavaksi ainakin Yhdysvalloissa enemmän kuin poikia. Pariskunnat ovat Economistin mukaan valmiita maksamaan tuhansia dollareita enemmän saadakseen adoptiossa tytön.
Missään ei ole siirrytty toiseen ääripäähän eli abortoimaan poikasikiöitä suurissa määrin.