Vaasan väkiluku kasvoi tätä vauhtia viimeksi 1970-luvulla – huippuluvuilla on myös varjopuoli

Vaasan väkiluku on nyt yli 70 000. Kaupungissa on kuitenkin pulaa kohtuuhintaisista asunnoista.

ylikulku Vaasan keskustassa, taustalla kesäkävelykadulla ihmisiä.
Vaasan väkiluku jatkaa kasvamistaan. Kuva: Yle/Ulrika Stagnäs-Lund

Vaasan väkiluku jatkaa kasvamistaan ja on nyt noussut yli 70 000:een.

Viime vuonna kaupunkiin muutti uusia vaasalaisia 968. Tänä vuonna asukasmäärä kasvoi tammi- ja syyskuun välillä jo 1 162 asukkaalla.

Kaupunki tiedottaa, että viimeksi väkiluku kasvoi yhtä voimakkaasti 1970-luvulla.

Kasvua selittää erityisesti maahanmuutto. Se on ollut väestönkasvun syy Vaasassa ja useamman vuoden ajan.

Vaasalla on suurin maahanmuuttajataustainen väestö Suomen keskikokoisista kasvukaupungeista.

Vaasan työllisyystilanne on hyvä ja se myös houkuttelee ihmisiä muuttamaan kaupunkiin.

Pula vuokra-asunnoista

Väestönkasvun nurja puoli on kuitenkin se, ettei kaupungissa ole riittävästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.

Kaupungin omat vuokrayksiöt ovat käytännössä loppuneet, eikä kaksioitakaan ole juuri tarjolla.

– Vahva väestönkasvu tuo mukanaan myös asuntotarpeita. Tarvitsemme kipeästi uusia vuokra-asuntoja, jotta voimme tarjota koteja niin opiskelijoille, kuin muillekin asukkaille, asuntopäällikkö Jonas Nylén sanoo kaupungin tiedotteessa.

Vaasan opiskelija-asuntosäätiö VOAS rakentaa kaupunkiin parhaillaan ARA-rahoitteisia opiskelija-asuntoja. Nylénin mukaan vapaarahoitteisten asuntojen tuotanto on olematonta rakennusalan tilanteen vuoksi. Myös niitä kaupungissa tarvittaisiin.

Juttua päivitetty 13.11. kello 13.07: Korjattu tieto ARA-rahoitteisten opiskelija-asuntojen rakentajasta.