Analyysi: Michael Jackson valloitti Spotify-listat – Suomi näyttää vertailussa takapajulalta

Hype on aina ollut popkulttuurin polttoainetta, mutta nyt se leviää tehokkaammin kuin koskaan aiemmin, kirjoittaa kulttuuri­toimittaja Mattias Mattila.

Michael Jackson katsoo ohi kamerasta sinertävässä konserttiasustuksessa, langaton mikrofoni suulla.
Michael Jacksonin hitit elävät uutta kultakautta. Kuva: AOP

Michael Jacksonin musiikki elää uutta kultakauttaan. Popin kuningas on tämän hetken trendaavimpia artisteja, ja hänen kymmeniä vuosia vanhat hittinsä dominoivat striimauspalvelujen top-listoja. Jacksonin biisit ovat saaneet Spotifyssa kuukaudessa lähes miljardi kuuntelua lisää.

Syy on tietenkin huhtikuussa ensi-iltansa saanut Michael-elokuva, josta tuli siloteltu ja kritiikitön henkilökuva. Yleisö on nähtävästi päättänyt elokuvan tavoin sivuuttaa Jacksonia kohtaan esitetyt lukuisat syytökset lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Toisaalta kenenkään ei tarvitse boikotoida itse taidetta, vaikka suhtautuisikin taiteilijaan epäilevästi. Jacksonia ei koskaan tuomittu lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ja hittibiisit ovat lukemattomien fanien mielestä parasta, mitä tällä maapallolla on tarjota.

Jacksonin uudesta nousukiidosta voikin tehdä iänikuista cancel-keskustelua kiinnostavampia huomioita.

Chicago suositumpi kuin Thriller

Popin kuninkaan uusi jättisuosio ensinnäkin osoittaa, että vanhalla katalogilla voi todella lyödä läpi tässä ajassa – siitäkin huolimatta, että musiikkibisnes ja sen ansaintalogiikka ovat täysin muuttaneet muotoaan parissakymmenessä vuodessa.

Vuonna 2009 kuolleen Jacksonin kohdalla noste syntyi elokuvalla, joka on tuottanut jo yli 600 miljoonaa euroa. Justin Bieber teki hiljattain saman esittelemällä vanhat hittinsä Coachella-keikalla. Hänenkin vanhat hittinsä olivat yhtäkkiä taas uusia.

Spotifyn maailmanlaajuisella top 50 -listalla pitää kärkipaikkaa tätä kirjoittaessa legendaarisella bassoriffillä alkava Billie Jean, kuudentena komeilee Beat It, kolmantenatoista Human Nature, jotka kaikki julkaistiin alun perin yli 40 vuotta sitten, 1982. Yhteensä listalla on kuusi Jacksonin kappaletta, mikä on todella paljon.

Kakkosena listalla on Bieberin Beauty and a Beat, sekin 14 vuoden takaa.

Jacksonin uusi suosio paljastaa algoritmien ja kuratoitujen listojen voiman suoratoistopalveluissa ja sosiaalisessa mediassa. Tällainen rynnistys koko maailman korviin ei olisi mahdollinen ilman, että algoritmit ja toiset käyttäjät puskevat meille sisältöä, joka on jo osoittautunut koukuttavaksi.

Jafaar Jackson, Michael Jacksonin veljenpoika, näyttelee popin kuningasta Michael-elokuvassa. Hän kuuntelee kuvassa hymyillen musiikkia kuulokkeista.
Michael-elokuvassa popin kuningasta näyttelee Michael Jacksonin veljenpoika Jaafar Jackson. Kuva: Glen Wilson/Lionsgate

Spotify itse markkinoi Jacksonia aggressiivisesti nostamalla artistin biisejä yhteensä lähes kolmellekymmenelle kuratoidulle soittolistalle. Pelkästään niiden avulla vanhat hitit tavoittivat lähes 50 miljoonaa musiikinkuuntelijaa. Jacksonin kuuntelumäärät ovat kasvaneet vuoden takaisesta 121 prosenttia.

Kiinnostavaa on sekin, että yksi Jacksonin kovimmista hiteistä, Thriller, ei mahdu Spotifyn top 50 -listalle. Sen sijaan suurelle yleisölle tuntemattomampi Chicago sieltä löytyy.

Chicago julkaistiin postyymisti Xscape-albumilla vuonna 2014. Sen suosio perustuu elokuvasta tulevan nosteen lisäksi Tiktokiin, jossa käyttäjät ovat tehneet siihen huulisynkkausvideoita.

Nämä huulisynkkaajat tuskin ovat niitä, jotka bilettivät Jacksonin biisien tahtiin 1980-luvulla. Popin kuninkaan on löytänyt vanhojen fanien lisäksi aivan uusi yleisö.

Hype on aina ollut popkulttuurin polttoainetta, mutta nyt se leviää tehokkaammin kuin koskaan aiemmin.

Suomi on musiikinkuuntelussa takapajula

Suomi näyttäytyy Michael Jackson -villityksen keskellä takapajulalta.

Samalla kun kansainvälinen yleisö luukuttaa vanhoja hittejä yötä päivää, Suomessa soitetaan itsepintaisesti sitä samaa kuin aina ennenkin: suomiräppiä, euroviisuja ja Mirellaa.

Suomen Spotifyn top 50 -listalta löytyy vain kaksi Michael Jacksonin biisiä: Billie Jean sijalta 30, Beat It sijalta 45.

Huomio vahvistaa vanhan stereotypian suomalaisista. Olemme aivan poikkeuksellisen sisäänpäin kääntyneitä musiikinkuluttajia.

Michael-elokuva on menestynyt lähes kaikilla mittareilla, mutta kriitikot eivät pitäneet siitä. Näin Ylen kulttuuritoimittaja Anton Vanha-Majamaa reagoi elokuvaan heti sen nähtyään: