Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaa Kiinan presidentin Xi Jinpingin tänään Kiinassa.
Putin saapui kaksipäiväiselle vierailulleen Kiinaan myöhään tiistaina paikallista aikaa. Hänet vastaanotti Kiinan ulkoministeri Wang Yi sotilasorkesterin säestämänä. Vastaanotto oli lähes samanlainen kuin Yhdysvaltain presidentillä Donald Trumpilla viime viikolla.
Kremlin lausunnon mukaan Putinin ja Xin on määrä keskustella maiden välisistä suhteista sekä vaihtaa näkemyksiä tärkeistä kansainvälisistä ja alueellisista aiheista.
Putin on pitänyt kiinni väleistään Kiinaan sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa vuonna 2022, mikä johti välirikkoon läntisen maailman kanssa.
Putin on tavannut Xin joka vuosi sodan alkamisen jälkeen. Venäjä onkin huomattavasti riippuvaisempi Kiinasta kuin Kiina Venäjästä.
Tapaamisen lähtökohdat ovat kuitenkin varsin lämpimät. Xi ja Putin vaihtoivat ennen tapaamista onnittelukirjeitä, joissa juhlistettiin maiden 30 vuotta jatkunutta strategista kumppanuutta.