OP Pohjolan selvityksen mukaan suomalaisilla miehillä on keskimäärin 62 prosenttia enemmän sijoitusvarallisuutta kuin naisilla. Ero alkaa kasvaa 25 ikävuoden jälkeen. Luvut selviävät OP Pohjolan asiakasdatasta.
Miehet ovat edellä myös mediaaneja tarkastellessa, mutta tällöin ero on huomattavasti pienempi. Mediaanilla mitattuna miehillä on 11 prosenttia naisia enemmän sijoitusvarallisuutta.
OP Pohjolan mukaan sijoitusvarallisuutta on eniten iäkkäillä miehillä, joiden sijoitukset ovat ehtineet kasvaa vuosikymmenten ajan.
– Mediaanin ja keskiarvon välinen kuilu puolestaan kertoo, että pienellä joukolla sijoittajista on hyvin suuri sijoitusvarallisuus, avaa OP Pohjolan varallisuudenhoidon liiketoimintajohtaja Hanna Porkka OP Pohjolan tiedotteessa.
Myös Tilastokeskuksen luvut vuodelta 2024 vastaavat OP Pohjolan keräämää dataa, tiedotteessa sanotaan. Porkan mukaan ero naisten ja miesten sijoitusvarallisuuden välillä ei ole juurikaan muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana, mutta sijoittajien määrä on kasvanut.
Porkan mukaan ero naisten ja miesten sijoitusvarallisuuden välillä selittyy sillä, että tietyt elämänvaiheet rasittavat naisten taloutta keskimäärin miehiä enemmän. Miehillä on esimerkiksi edelleen keskimäärin suuremmat palkat kuin naisilla, ja täten enemmän rahaa sijoitettavana.
Varallisuuseroja voisi kaventaa avoimemmalla keskustelulla, Porkka pohtii. Hänen mukaansa nuorten talousosaamisbarometrissa on selvinnyt, että perheissä puhutaan useammin sijoittamiseen ja yrittäjyyteen liittyvistä asioista pojille kuin tytöille.