LONTOO Kun Ranskan presidentti oli valtiovierailulla Britanniassa heinäkuussa, kuninkaalliset ajeluttivat Emmanuel ja Brigitte Macronia näyttävästi hevoskärryissä Windsorin katuja pitkin. Väkijoukot hurrasivat katujen varrella.
Perinteiden mukaan myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaimoineen pääsee huomenna keskiviikkona valtiovierailullaan hevoskärryihin, mutta reitti kulkee piilossa julkisuudelta Windsorin linnan tilusten sisällä.
Britannia pitää valtiovierailulle saapuvan Yhdysvaltain presidentin visusti poissa kansan näkyvistä. Turvatoimet ovat valtavat. Valtiovierailua suojellaan muun muassa droonein ja katoilla olevien tarkka-ampujien avulla.
Mahtipontiset juhlallisuudet näkyvät vain virallisissa kuvissa ja videoissa.
Donald ja Melania Trumpin kunniaksi järjestetään juhlaillallinen Windsorissa keskiviikkoiltana. Lisäksi Trump tapaa pääministeri Keir Starmerin tämän maaseutuasunnolla Chequersissa Lontoon ulkopuolella.
Trump pitää puheen juhlaillallisella mutta ei puhu parlamentille, toisin kuin valtiovieraat normaalisti. Britannian parlamentti on kätevästi tauolla juuri vierailun aikaan.
Se, että Trumpin puhehetket on minimoitu, sopii Starmerille paremmin kuin hyvin.
Monet tilastot todistavat, että enemmistö briteistä ei pidä Trumpista.
Viime valtiovierailulla vuonna 2019 Lontoon keskusta täyttyi Trumpin vastustajista. Silloin parlamentin luona leijui valtava oranssi ilmapallo, jossa Trump näyttäytyi vaippaan pukeutuneena vauvana.
Brittiläisen Yougov-tutkimuslaitoksen mukaan nyt vain 16 prosenttia briteistä kannattaa Trumpia.
Amerikkalaisen Pew-tutkimuskeskuksen mukaan liki kaksi kolmasosaa briteistä ei luota Trumpiin maailman johtajana.
Ipsos-yhtiön tutkimuksen mukaan briteistä suurempi osa pitää nyt ensimmäistä kertaa Kiinaa parempana voimana maailmalle kuin Yhdysvaltoja.
Samalla viime viikonloppuna Lontoossa kadut täyttänyt mielenosoitus osoittaa, että Trumpin aatteiden kannatus Britanniassa lisääntyy.
Äärioikeistoaktivisti Tommy Robinsonin järjestämään ”Unite the Kingdom” -protestiin osallistui poliisin mukaan jopa 150 000 mielenosoittajaa. Mukana oli Robinsonin äärioikeistolaisia tukijoita, mutta myös lukuisia muita ihmisiä, jotka osoittivat mieltä luvatonta maahanmuuttoa ja vihamielisten mielipiteiden takia tehtyjä pidätyksiä vastaan. Viestipalvelu X:n omistaja Elon Musk puhui mielenosoittajille videoyhteydellä vaatien hallituksen eroa ja ennusti, että väkivaltaa on tulossa.
Mielenosoittajat syyttävät viime vuonna Britanniassa valtaan noussutta työväenpuoluetta. Hallitus on ehtinyt jo menettää suosionsa. Laitaoikeistopuolue Reform, jonka johtaja Nigel Farage kehuu olevansa Trumpin hyvä ystävä, on taas noussut maan suosituimmaksi puolueeksi.
Farage kävi äskettäin Yhdysvaltain kongressissa vaatimassa, että Yhdysvallat rankaisisi Britanniaa ”sananvapauden rajoitusten takia”.
Trumpin vierailu onkin Britannian hallitukselle kuin norsun vierailu posliinikaupassa. Liikahdus väärään suuntaan voi romuttaa jo nyt epäsuositun hallituksen jatkoa.
Alun perin pääministeri Keir Starmer odotti Trumpin valtiovierailusta pelastavaa oljenkortta erityisesti Britannian talouskasvulle. Hän ojensi kutsun kuningas Charles III:lta Trumpille helmikuussa Washingtonissa, jossa Starmer ja Trump keskustelivat tulleista.
Starmer kehui kutsua ennenkuulumattomaksi. Yksikään presidentti ei ole aiemmin päässyt kuninkaalliselle valtiovierailulle kahdesti.
Trump sanoi kutsua ihailemansa kuninkaallisen perheen luo suureksi kunniaksi. Britannia saikin Yhdysvalloilta alemmat tullit kuin EU-maat.
Britannian kuninkaalliset ja poliittinen johto panevat vierailulla parastaan. Tärkeintä on saada kauppa käymään, poistaa tullit alumiinilta ja teräkseltä ja suostutella Trumpia tukemaan Ukrainaa.
Starmer odottaa pääsevänsä kertomaan teknologia- ja kauppakumppanuuksista, jotka tuovat kasvua Britannialle.
Mutta torstain lehdistötilaisuus voi mennä pahasti pieleen, erityisesti jos Trump ottaa puheeksi Britannian sisäpolitiikan.
Trump voi horjuttaa epäsuosittua Starmeria halutessaan entisestään. Hän saattaa hyvinkin ottaa puheeksi sananvapauden, josta hän on moittinut Britanniaa.
Yhdysvaltain republikaaneja ärsyttävät muun muassa maahanmuuttoa ja transsukupuolisten oikeuksia sosiaalisessa mediassa arvostelleiden pidätykset Britanniassa.
Lastenhoitaja ja perheenäiti Lucy Connolly joutui kuukausiksi vankilaan, kun hän kehotti sytyttämään turvapaikanhakijoiden asuttamat hotellit tuleen. Poliisi pidätti komediakäsikirjoittaja Graham Linehanin lentokentällä, koska hän kehotti viestipalvelu X:ssä kutsumaan poliisin tai potkaisemaan, jos transnainen on vain naisille tarkoitetussa tilassa.
Trumpin ja MAGA-liikkeen kannattajien mukaan rasististen, transvastaisten ja muiden vihamielisten mielipiteiden esittäminen julkisesti pitäisi olla sallittua. Britanniassa se on kuitenkin rikos.
Yksi hankala kysymys Britannian ja Yhdysvaltain välillä on Gaza. Britannia on luvannut tunnustaa palestiinalaisvaltion YK:n yleiskokouksen istunnossa tässä kuussa. Yhdysvaltain johto taas vastustaa tätä.
Vierailulla jännitystä nostaa myös se, kysyvätkö toimittajat lehdistötilaisuudessa alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomitusta Jeffrey Epsteinista, joka oli Trumpin ystävä.
Pääministeri Starmer erotti Britannian Washingtonin-suurlähettilään Peter Mandelsonin viime viikolla, kun media paljasti lisää tämän läheisistä suhteista Epsteiniin.
Trumpin vierailu osoittaa, että Britannian politiikka jakautuu yhä jyrkemmin.
Trumpia vastustavia mielenosoituksia järjestetään niin Lontoossa, Windsorissa kuin muualla. Liberaalipuolueen johtaja Ed Davey osoittaa mieltään kieltäytymällä kutsusta kuninkaalliselle juhlaillalliselle protestina Gazan kriisin hoidolle.
Kaupallisesti rahoitettu julkisen palvelun Channel 4 -tv-kanava esittää keskiviikkoiltana pitkän ohjelman, jossa se listaa yli sata valetta ja virheellistä tietoa, joita Trump on esittänyt toisen presidenttikautensa aikana.
Trump pystyy kuitenkin voimistamaan maahanmuuttovastaisuutta ja laitaoikeiston ääntä Britanniassa.
Pääministeri Starmer voi vain toivoa, että Trump ei horjuta vierailullaan julkisesti hallituksen jo huojuvaa korttitaloa.