Saksassa käynnissä erittäin laaja poliisioperaatio ”Saksan kuningaskunta” -yhdistystä vastaan

Saksan sisäministeri kuvailee yhdistä antisemitistiseksi, salaliittoja levittäväksi ja demokratian vastaiseksi.

Saksassa on käynnissä äärioikeistolaisen järjestön vastainen operaatio, johon osallistuu satoja poliiseja.

Poliisi on varhaisesta aamusta lähtien tehnyt etsintöjä seitsemässä osavaltiossa ja 14 kiinteistössä, joiden uskotaan olevan yhteydessä Saksan kuningaskunta -nimiseen yhdistykseen.

Yhdistyksen johtaja Peter Fitzek on pidätetty, kertoo alueellisten yleisradioyhtiöiden ARD. Fitzek, 59, on entinen kokki ja karatevalmentaja, joka kruunasi itsensä vuonna 2012 kuningas Peter Ensimmäiseksi.

Perustuslain vastainen liike

Saksan sisäministeri Alexander Dobrindt on kieltänyt yhdistyksen perustuslaillisen järjestyksen vastaisena. Liikkeen jäsenet eivät tunnusta nykyistä Saksan liittotasavaltaa lailliseksi valtioksi.

– Tämän yhdistyksen jäsenet ovat luoneet maahamme ”vastavaltion” ja talousrikollisia rakenteita, sisäministeri Alexander Dobrindt sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.

– Toimimme päättäväisesti niitä vastaan, jotka hyökkäävät vapaan demokraattsen järjestyksemme kimppuun.

Yhdistyksen verkkoalustat suljetaan ja sen varat takavarikoidaan.

Osa reichsbürger-liikettä

Saksan kuningaskunta -yhdistys on osa niin kutsuttua reichsbürger-liikettä. Reichsbürger kääntyy suomeksi Valtakunnan kansalaiseksi.

Liike haluaa palauttaa Saksan valtiomuodoksi keisarikunnan. Nyky-Saksa on liikkeen mukaan ulkomailta johdettu salaliitto, eikä se tunnusta sitä.

Vastarinnan merkkinä liikkeen jäsenet ovat jo vuosien ajan palauttaneet passejaan viranomaisille tai kieltäytyäneet maksamasta veroa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Saksan kuningaskunta -yhdistykseen on kuulunut noin 6 000 jäsentä.

Saksan poliisi on tehnyt suuroperaatioita liikettä vastaan aiemminkin, muun muassa joulukuussa 2023.

Lähteet: AFP, AP