LeBron Jamesin tulevaisuus puhuttaa – paljastuiko uusi seura erikoisella mokalla?

LeBron James on yhdistetty vahvasti Miami Heatiin.

LeBron James lähikuvassa.
LeBron James on NBA:n historiatilaston ykkönen ottelumäärässä (1 622) ja pisteissä (43 440). Kuva: EPA / AOP

Kesäkuun lopussa selvisi, että yksi kaikkien aikojen koripalloilijoista, LeBron James, ei jatka Los Angeles Lakersissa.

Samassa yhteydessä 41-vuotias James kuitenkin ilmoitti jatkavansa uraansa. Tuleva kausi on kaikkien aikojen pistekuninkaalle 24:s NBA:ssa.

Jamesia huhutaan muun muassa Miami Heatiin eikä huhumyllyä ainakaan vähentänyt seuran erikoinen moka. Toki moka saattoi myös olla jonkinlainen mainoskikka.

Heat julkaisi tiistaina YouTubeen linkin LeBron Jamesin ”esittelylehdistötilaisuuteen”. Videolinkin mukaan lehdistötilaisuuden ajankohta olisi 27. heinäkuuta. Seura poisti lehdistötilaisuuden linkin kuitenkin nopeasti.

Seurasta kommentoitiin uutistoimisto Reutersille, että lehdistötilaisuus julkaistiin vahingossa, koska Heatin työntekijät ”valmistautuivat Jamesin mahdolliseen liittymiseen seuraan”.

LeBron Jamesin johtama Los Angeles Lakers on jäämässä pahoin hallitsevan mestarin jalkoihin NBA-pudotuspeleissä.
LeBron James pelasi kahdeksan kautta Lakersissa ja voitti seurassa vuonna 2020 uransa neljännen NBA-mestaruuden. Kuva: Jayne Kamin-Oncea / Imagn Images / AOP

James pelasi Miami Heatissa vuosina 2010–2014. Heat voitti NBA-mestaruuden kaudella 2005–06 sekä peräkkäiset mestaruudet Jamesin johdolla kausilla 2011–13.

Kesällä 2023 Heat hävisi finaaleissa Denver Nuggetsille. Sen jälkeen Miami ei ole voittanut pudotuspeleissä yhtään ottelusarjaa.

Nyt Heat on jo tehnyt isoja peliliikkeitä. Se hankki aiemmin kesällä supertähti Giannis Antetokounmpon sekä Bobby Portisin Milwaukee Bucksista.

Giannis Antetokounmpo ja Lauri Markkanen tunteikkaassa hetkessä EM-pronssipelin jälkeen.
Kreikan tähti Giannis Antetokounmpo ja Susijengin Lauri Markkanen kohtasivat EM-kisojen pronssiottelussa syyskuussa 2025. Kuva: Tomi Hänninen

Toisaalta Heat luopui useammasta pelaajasta saadakseen Antetokounmpon, joten James voisi tuoda joukkueeseen arvokasta kokemusta ja hyökkäysvoimaa.

Jamesin agentti Rich Paul totesi aiemmin tällä viikolla, ettei James aio kiirehtiä valitessaan seuraansa.

Miamin lisäksi James on yhdistetty siirtohuhuissa esimerkiksi Cleveland Cavaliersiin ja Philadelphia 76ersiin.

ESPN:n NBA-toimittaja Ramona Shelburne uskoo, että Miami sopisi Jamesille esillä olleista vaihtoehdoista parhaiten, koska Heatilla on niin vankkaa puolustusosaamista: Antetokounmpon lisäksi etenkin Bam Adebayo, Andrew Wiggins ja Davion Mitchell.

Näin joulukuussa 42 vuotta täyttävän Jamesin heikkoudet voitaisiin peittää ja tämän kokemus hyökkäyspäässä pääsisi oikeuksiinsa.

Lähteet: BBC, Heavy.com