Venäläismedian suosituimmaksi suomalaiskommentaattoriksi on noussut uusi nimi, Nurmijärvellä asuva italialais-albanialaistaustainen Armando Mema.
Mema on Vapauden liitto -puolueen jäsen, mutta venäläisissä uutisissa jätetään kertomatta, ettei Vapauden liitto ole eduskuntapuolue, eikä Mema kansanedustaja. Hänet esitellään ”kansalliskonservatiivisen puolueen jäsenenä” tai ”suomalaispoliitikkona”.
Mema on antanut venäläisille medioille ahkerasti haastatteluja. Myös hänen X-pikaviestipalveluun tekemistään postauksista on tehty Venäjällä uutisia.
Venäjällä julkaistuissa jutuissa Mema esimerkiksi syyttää Ukrainaa yrityksestä vetää Nato sotaan Venäjää vastaan ja kehottaa Ukrainaa lopettamaan ”järjettömät hyökkäykset” Venäjän alueelle.
Aiheesta on aiemmin kirjoittanut Ilta-Sanomat.
Meman näkyvyys venäläisessä mediassa liittyy tapaan, jolla Venäjä käyttää informaatiota hyväkseen, arvioi Hanna Smith, Vaasan yliopiston resilienssitutkimuksen työelämäprofessori. Hän on työssään erikoistunut hybridivaikuttamiseen ja Venäjän strategioihin.
Katso video, jolla professori Smith arvioi Venäjän tavoitetta:
Suomalaiskommentaattorit palvelevat Venäjän infovaikuttamista kahdelle yleisölle
Smithin mukaan länsimaalaiset Venäjä-mieliset kommentaattorit palvelevat Venäjällä kahta tarkoitusta.
Kun Venäjä käyttää heitä Venäjä-mielisissä englannin- tai muunkielisissä medioissa, Venäjä pyrkii vahvistamaan ulkomaille käsitystä siitä, ettei Venäjä ole yksin näkemyksensä kanssa, vaan että myös muualla kuin Venäjällä ajatellaan samoin.
Smith nostaa esimerkiksi englanninkielisen Russia Today -kanavan, jonka uutisointi mukailee Venäjän hallinnon linjaa. Sen syyskuisessa tv-lähetyksessä Mema kommentoi Puolassa havaittuja drooneja. Mema arveli niiden olevan Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin hallinnon ”epätoivoinen yritys eskaloida konfliktia uudelle tasolle”.
Länsimaisilla kommentaattoreilla Venäjä yrittää lisäksi näyttää venäjänkielisille viestimille, että löytyy paljonkin niitä, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin Venäjä.
– Sillä pyritään vahvistamaan Kremlin omaa propagandaviestiä, Smith sanoo.
Smithin mukaan Venäjä etsii aktiivisesti tällaisia kommentaattoreita, mutta sellaiseksi voi päästä myös omalla aktiivisuudellaan.
Venäläinen media toimii omalla logiikalla
Smith muistuttaa, että venäläisessä mediassa ei päästetä ääneen sellaisia, jotka puhuisivat virallista linjaa vastaan. Mediaa valvotaan ja ohjeistetaan julkaisemaan tietyntyyppistä sisältöä. Tämä aiheuttaa myös itsesensuuria.
– Siellä pyritään myös luomaan ilmapiiri, jossa ihmisille tulee olo, että miten voisin paremmin palvella johtajaa, Smith sanoo.
Näkyvyyttä saa se, joka on valmis kertomaan juuri ne asiat, joita Venäjä haluaa kuulla: kritisoi omaa valtiotaan, länsimaista demokratiaa ja ilmaisunvapautta sekä kokoontumisvapautta.
Kun nämä kriteerit täyttyvät, länsimaiseksi puhujaksi kelpaa Venäjän mediaan Smithin mukaan kuka tahansa.
Siksi esimerkiksi sillä, että Mema ei todellisuudessa ole merkittävää valtaa käyttävä poliitikko vaan pienpuolueen jäsen, ei ole merkitystä Venäjän propagandalle.
– Jos ihminen on valmis ne (Venäjän haluamat asiat) sanomaan, niin hänen taustallaan ei ole väliä, Smith sanoo.
Suomalainen kommentaattori auttaa murentamaan uskoa länsimaiseen demokratiaan
Smithin mukaan Meman merkitys yksittäisenä kommentaattorina ei ole suuri. Venäjän propagandan kannalta olennaista on, että vastaavia viestejä tulee julkisuuteen useiden ihmisten suulla.
– Mitä enemmän näitä tulee, ne vahvistavat toinen toisiaan.
Se, että nimenomaan Suomesta saadaan puhuja, on Smithistä merkittävää.
– Suomi nähdään toimivana ja hyvänä valtiona. Kun löytyy soraääniä, se herättää sellaisen, että hetkinen, olemmeko me tienneet kaikkea Suomesta.
Pitemmällä aikavälillä se alkaa Smithin mukaan murentaa Venäjällä uskoa demokratioiden toimivuuteen.
Smithin mukaan Meman sanomiset saatetaan Venäjällä tulkita myös osaksi Suomen valtion näkemystä.
– Venäjällä vain valikoidut kansalaiset pääsevät ilmaisemaan mielipidettään mediassa, Smith huomauttaa.