Hannah Hampton oli Englannin jalkapallomaajoukkueen juhlittu sankari sunnuntaina käydyssä EM-finaalissa. 24-vuotias maalivahti valittiin loppuottelun parhaaksi pelaajaksi, ja hän torjui kaksi laukausta Englannin voitettua Espanjan 3–1 rangaistupotkukilpailussa. Varsinaisen peliajan ja jatko-ottelun jälkeen tilanne oli 1–1.
Hampton oli koko turnauksen ajan joukkueensa avainpelaajia, mutta hän paljasti maanantaina Instagram-tilillään, että hän menetti juuri ennen kisoja yhden suurimman tukijansa: isoisänsä.
Hampton julkaisi tilillään kuvan vihreästä maalivahdin paidasta, jonka kaulukseen oli painettu sana ”grandpa” eli isoisä.
”Rakas isoisä. Kaksi päivää ennen elämäni suurinta turnausta sinä lähdit. Se ei vieläkään tunnu todelliselta. Ajattelin jatkuvasti, että kun soitan mummille, kuulen taas äänesi, jonkun vitsisi tai jonkun niistä pienistä kommenteistasi, jotka jotenkin kertoivat kaiken sanomatta paljoakaan”, Hampton kirjoitti.
Hampton kertoi isoisänsä olleen yksi suurimmista tukijoistaan. Se, joka uskoi häneen jo ennen kuin hän itsekään tiesi, mihin matka jalkapallon parissa veisi.
”Olit aina läsnä: katsomassa, kannustamassa, opettamassa. Opetit minulle niin paljon, ei vain jalkapallosta, vaan myös elämästä. Sen, miten pidetään jalat maassa, työskennellään kovasti, ollaan sitkeitä ja tehdään asiat oikein.”
Hamptonin mukaan hänen isoisänsä ymmärsi, mitä jalkapallon merkitsi hänelle ja mitä se vaati. Se, ettei isoisä päässyt näkemään Hamptonia pelaamassa tämän ensimmäisessä suuressa turnauksessa, oli hänestä sydäntäsärkevää. Hän olisi halunnut jakaa tämän isoisänsä kanssa.
”Mutta tiedän, että syvällä sisimmässäsi olit silti siellä. Tunsin sinun olevan kanssani. Tunnelin päässä. Kentällä. Vaikeina hetkinä. Kuulin sinun äänen päässäni, kun tarvitsin voimaa. Toivon, että tein sinut ylpeäksi, isoisä”, Hampton kirjoitti.