Greenwood: Introducing Aidan, Miles, Kerstin and Lucas

Pelimaailmasta tarkemmin myöhemmin, mutta nyt kerrottakoon että maailmassa tehtiin vuosi sitten koe jonka tarkoituksena oli aktivoida tiettyjen ihmisten käyttämättömiä osia aivoista. Joku yritti estää kokeen mutta munasi ja impulssi jota aiottiin käyttää levisikin ympäri maailmaa olleista testipaikkoina toimineista torneista muihinkin ihmisiin.

Meryton oli kaupunki laaksossa, jonka läpi kulki rauhallinen joki. Joen yläjuoksulla ollut pato kuitenkin murtui impulssin myötä, hukuttaen osan kaupungista alleen ja jakaen sen kahtia. Toisesta puolesta tuli pilkallisesti nimetty Greenwood, impulssin myötä erilaisia kykyjä saaneiden ihmisten turvapaikka ja vankila, riippuen miltä kantilta asiaa katsoi. Toisille se oli turva armeijalta ja ihmisiltä muualla, jotka halusivat ottaa kokeisiin nämä puolikuu-merkin saaneet ihmiset kykyineen, tai vain tuhota nämä. Toisille se oli vankila josta ei päässyt pois sillä "mutantit" mieluummin pidettiin omalla puolellaan leveän joen ja korkeiden vuorien välissä. Alueella hallitsi täysi itsehallinto, jossa hallitsijoita oli monia ja vain nokkelimmat selvisivät. Kaupankäynti alueen taloista etsityistä ruoka- ja elintarvikkeista käy kuumana.

Tuossa perusidea, tarkempaa selitystä myöhemmin.

Otsalamppu ei häntä auttanut kovinkaan paljon. Veden sameus esti häntä näkemästä viittä metriä pitemmälle, tai siltä hänestä tuntui. Tämä olisi päivän viimeinen reissu, eikä hän vieläkään ollut löytänyt oikein mitään hyödyllistä. Groverin elintarvikekauppa oli aivan varmasti jossain tässä kulmilla, mutta hän ei kyennyt muistamaan missä tarkalleen se sijaitsi. Joka puolella hänen ympärillään kohosi korkeita kerrostaloja, hän veti itseään eteenpäin sammuneiden lyhtypylväiden varsista, tutkien levän peittämiä katukylttejä ja kurkistaen ikkunoista välillä sisään. Räpylät helpottivat uimista ja uimalasit auttoivat näkemään, mutta omalle muistilleen hänellä ei ollut apukeinoja. Aavemainen hiljaisuus ympäröi hänet ja sukeltaessaan ikkunoiden ohitse hän välillä puolittain odotti näkevänsä jonkun lasin toisella puolella. Kaikkialla oli kuitenkin tyhjää. Tämä osa Greenwoodia oli täysin hänen. Vilkaistuaan vielä kerran katukylttiä hän arveli olevansa viimein oikealla kadulla. Sameassa ikkunassa näkyi hämärästi teksti Grover's. Bingo.

Aidan katseli simmät tummana joen tumma virtaavaa vettä. Hänen suunsa oli puristunut tiukaksi viivaksi, kun hän istui polviensa yllä kyykyssä, käsivarsien lepuuttaessa polvilla kyynärpäistä. Vaikka kaulaan kiedottu paksu kaulahuivi ja huppari olivat häntä lämmittämässä ylimääräisinä, pääsi jo illan kylmyys tunkeutumaan luihin ja ytimiin, kun hän odotti veljeään. Silmät koettivat nähdä, josko Miles antaisi merkkejä olinpaikastaan, tai pinnalle ilmaantumisestaan. Hän arveli, että pian partio olisi kohdalla. Hiljaisesti huokaisten vesi jäi katseelta rauhaan, kun hän kohotti katseensa kaipaavana joen toiselle rannalle, joka loisti kaukaisuudessa katulampuillaan kutsuvana ja lämpimänä. "Miles.... Mikä kestää?" tuo tuhisi ilmaan kärsimättömänä.

Ikkunan rikkominen oli aina hieman haastavaa veden alla, mutta onneksi ovi oli jäänyt tulvan tieltä auki. Miles lastasi reppunsa täyteen tölkkejä, nauloja, hieman työkaluja ja koitti löytää lisää hyödyllistä tavaraa joko omaan käyttöön tai vaihdettavaksi. Laatikot oli helppo työntää pois tieltä jos niissä ei ollut mitään raskasta sisällä joten miehen oli vaivatonta liikkua kaupan sisällä. Hän kurkisti vielä kassan taakse, eikä ollut uskoa onneaan tunnistettuaan erään rasian kannessa olevan merkin. Jos tuo rasia oli vedenkestävä, sen sisällä varmasti olevilla luodeilla saisi vaikka kuukauden ruuat ostettua. Groversin ukko ei ollut puhunut omiaan sanoessaan ampuvansa varastelevat kakarat jos saisi nämä kiinni. Miles veti reppunsa narut tiukasti solmuun ja lähti uimaan kohti pintaa. Tämä osa matkasta oli aina puuduttavinta, mutta vaikka hän ei hengityslaitteita veden alla tarvinnutkaan, eivät hänen tärykalvonsa kiittäisi jos hän nousisi liian nopeasti pintaan. Kymmenen minuutin kuluttua hän heivasi reppunsa rantaveteen ja yski veden keuhkoistaan ulos. Toinen tämän kyvyn kanssa leikkimisen inhottavista puolista.

Aidan kuuli kuinka askeleet lähestyivät. Hän aisti neljä erilaista resonointia. Hiljaisesti hän sulki silmänsä. Yhdet askeleet erkanivat muista ja suuntasivat hänen luokseen. "Aidan... Eihän sinulla ole vahtivuoroa tänään?" Hetken aikaa mies vain kiristeli hampaitaan, ennen kuin suoristautui ja kääntyi kohtaamaan virnistelevän Zackin. "Ei. Ei ole. Tahdoin vain omaa rauhaa. Onko se väärin?" Zack virnisti varsin leveästi ja haukahti. "Ei. Kunhan vain et laiminlyö vuoroasi, kun se on. Kaikki yhteen hiileen.. Tiedät kai.." Aidan ei pitänyt miehen äänensävystä, mutta piti mölyt mahassaan. Tuon pitäisi häipyä ennen kuin Miles ilmaantuisi. "Tiedänhän minä. Ihan yhtä kusessa minä olisin kuin kuka tahansa muukin." Tuo vastasi terävästi hampaidensa välistä. Zack naurahti lähes kuin hyeena ja jätti
aidanin rantaan seisomaan palatakseen partionsa seuraan. "Kunhan vain muistat sen!" Tuo huusi miehen perään. "Tsh... Mulkku..." Aidan murisi ja vilkuili partion perään. Hän kääntyi takaisin rantaan päin vasta kun tunsi hienoisen kutittelevan tunteen kehossaan ja kuuli veljensä yskimisen. "Miles..." Hän kiiruhti veljensä luokse kyykistyen toisen vierelle auttamaan. "Löytyikö mitään?" Hän kysyi toivoa äänessään.

Miles oli polvillaan rantavedessä, ja saatuaan pahimman yskimisen loppumaan hän riisui lasit päästään ja veti lyhyet tummat hiuksensa taaksepäin. Sydän tykytti edelleen nousun jäljiltä, mutta Miles nousi seisomaan ja vastasi veljelleen: "Ruokatölkkejä, työkaluja, ja ennen kaikkea luoteja jos tuo rasia on vain kestänyt vuoden veden alla olemisen." Mies hymyili ja kaivoi veljen vahdittavana olleesta kassista itselleen hupparinsa ja collegehousunsa. Koska ketään ei näkynyt tai tuntunut lähettyvillä hän riisui märkäpuvun päältään ja veti kuivat vaatteet ylleen. "Vesi tuskin jäätyy kunnolla talveksi", hän sanoi sulloessaan tavaroita kassiin takaisin, "mutta kylmäksi se menee."

Aidan kaivoi kivien takaa veljensä vaatekassin tuolle ja nyökkäili listalle, jota Miles hänelle kertoi löytyneistä tavaroista. "Meillä on melkein jo kaikkea. ....Mitä? Luoteja!?" Hän oli kääntynyt nopeasti Milesin puoleen ja katsoi tuota silmät aavistuksen huolestuneina leimuten. No... Ne voisi ehkä vaihtaa. Varsinkin jos ne eivät olisi säilyneet... Kyllä hän saisi toiset uskomaan, että ne olisivat käyttökelpoisia. "Mh... Meillä on nyt jo miltein kaikki.. Ehkä pääsemme lähtemään ennen talvea." Hiljaisesti mies naurahtaa. "Jos emme niin siitä tulee tiukka talvi. Merytonilaiset varmasti yrittävät joen yli talvella hanakammin. Ja lisää greenwoodlaisia partioimassa rannoilla. Vaikeampaa... mh..." Aidan tuntui jo osittain puhuvan itsekseenkin. Hänestä suunnitelma oli riskialtis vaikka sitä saisi pyöritellä käsissään vuosikymmeniä, mutta eipä kai 'pettureille' ja karkulaisille ollut koskaan helppoja teitä ja turvallisia suunnitelmia.

"Partiot ostavat ne oikein mielellään." Miles ei mielellään varustanut itseään jo henkisiltä kyvyiltään voimakkaampia henkilöitä vielä aseilla ja luodeilla, mutta ne olivat hyvää kauppatavaraa, ja kaikkea he eivät voineet veden alta löytää. "Ennen kaikkea osa greenwoodilaista saattaa yrittää joen toiselle puolelle pakoon jäätä pitkin, ja myös merytonilaiset lisäävät vartijoita rannoilleen ja joelle, mikä tekee meidän hommastamme vaikeampaa. Eli ennen talvea siis." Miehet lähtivät kävelemään pois rannalta ja ohittivat muutaman sortuneen talon. Vesi oli tullut hyökyaallon voimalla padon murruttua yläjuoksulla, mutta oli päivässä laskenut sille tasolle jolla nyt oli. "Toivottavasti Kerstin on saanut ruuan valmiiksi, minulla on nälkä."

"Täytyy siis toivoa etteivät ne ole toimivia." Aidan sanoo hiljaisesti kulkiessaan Milesin vierellä kädet taskuissaan ja kantaen olallaan kassia, johon oli tunkenut veljensä märkäpuvun ja räpylät sekä sukelluslasit. "Toivotaan, että Kerstin on edistynyt sen veneen kanssa. Löysitkö sitä ruuvimeisseliä? eikö hän sanonut että sellainen olisi tarpeen?" Miles oli oikeassa. hän ei ollut varma kuinka monta henkilöä kerrallaan hän saisi nukutettua, tai käännettyä heidän huomionsa muualle heistä. Hiljainen huokaus ja Aidan sipaisi tummia ivan liian pitkiksi kasvaneita hiuksiaan pois kasvoiltaan. Kerstin jaksoi marmattaa niistä aina, ja sanoa, että ne pitäisi leikata. Häntä ei jaksanut kiinnostaa, sitä paitsi tämä ruhjuisempi look sopi hänelle paremmin hänen mielestään.

"Pariakin eri kokoa. Ja ruuveja." Toisinaan Miles kaipasi raitiovaunuja joita näillä kukkuloilla oli aiemmin kulkenut. Hän jaksoi uida kyllä mutta käveleminen siihen päälle jyrkkää ylämäkeä pitkin ei tehnyt hyvää kenellekään. "Törmäsitkö partioihin ollessani alhaalla?"

"Hyvä..." Aidan nyökkäsi. Hänellä ei tuntunut olevan mitään ongelmaa ylämäen kanssa. Ja suoraansanottuna, välillä hänellä oli vaikeuksia muistaa kunnolla tarkkailla ympäristöään kuten merkkejä veljensä väsymyksestä. Varsinkin jos hän pohti jotain. "Mhmm... Zackin ryhmä kävi... Mokomakin mulkku... Olen melko varma, että hän pitää minua silmällä..." Aidan oli ollut siitä varma sen jälkeen, kun hän oli kieltäytynyt liittymästä Zackin pikku ryhmittymään, joka oli yksi niistä jotka pyrkivät saamaan kaiken vallan Greenwoodissa.

"Vieläkö hän vahtaa sinua?" Miles kysyi. "Et kai luule että hän... osaisi aavistaa jotain?"

"Mh... Siltä se tuntuu... Vähän kuin olisi tyttöystävä.... Mustasukkainen tyttöystävä." Aidan vilkaisi Milesia ja hymähti hiljaisesti, pään heilauttaessa etuhiukset kasvoilta. "En ole varma... Voin ottaa selvää?"

"En usko että hän tietää, joten ei kai kannata liikaa vakoilla hänen tietojaan ettei hän ala epäillä... Vaikka voisi olla fiksua varmistaa vielä."

"Mh... Voisinhan minä vain pistää hänet kertomaan minulle ja pistää unohtamaan heti sen jälkeen.." Aidan ei pystynyt estämään poikamaista virnettä huulillaan vilkaistessaan veljeään. Se olisi Zackille nöyryyttävää, ja hän saisi tyydytystä miehen mulkkuilusta.

"Älä ota turhia riskejä, Aidan..." Miles vilkaisi veljeensä pyytävästi. "Tiedän ettet tekisi mitään tyhmää, tai ainakaan mitään hirveän tyhmää, mutta tiedän myös miten pahasti hän pääsee ihosi alle välillä."

Aidan hymyili anteeksipyytävästi ja kohautti aavistuksen olkiaan. "Hyvä on. Mutta jos hän alkaa nuuskia enempää, meidän täytyy tehdä asialle jotain. Ja en aio kieltää sitä kuinka paljon inhoan häntä..." Kulmat kurtistuivat aavistuksen suun puristuessa viivaksi. Näinä hetkinä hän olisi vain halunnut lähteä uimaan joen ylitse ja häipyä.

He saapuivat mäen päälle, ja Greenwood avautui heidän edessään. Kukkulat joelle päin toimivat jonkinlaisena henkisenä suojana ihmisille täällä, eikä kukaan halunnut asua raunioiden naapurissa. Vaikka vain harva voisi kutsu Greenwoodia muuksi kuin rauniokaupungiksi. Sen jälkeen kun suurin osa ihmisistä oli evakuoitu täältä, heidän paikalleen oli kulkeutunut muita merkittyjä niiden lisäksi jotka tänne oli jo tulvan jälkeen eristetty. Osa taloista oli palanut alas ja monesta katutason liikkeestä oli ikkunat hajalla, mutta kun katsoi ylemmäs, saattoi nähdä liikettä ikkunoissa ja siisteinä pidettyjä asuntoja. Kukin eli täällä omalla tavallaan, monet vain jäivät voimakkaampien jalkoihin. Kaduilla liikkui jonkin verran porukkaa, ainakin nyt kun he lähestyivät toriksi muuttunutta katua. He eivät myisi tavaroitaan vielä tänään, mutta tie kotiin Kerstinin ja Lucasin luo vei torin ohitse.

Heidän saapuessaan torille Aidan katseli torilla tarjolla olevia tavaroita. Kenkiä, takkeja. Jossain oli jopa pöytähopeita tarjolla. Kaikki oli kaivattu jostain rauniosta. Aidan pohti mitä torikadulle kävisi siinä kohtaa, kun kaikki olisi käyty läpi. Hän haluaisi olla muualla täältä siinä vaiheessa. Heidän pitäisi käydä Milesin löytämät tavarat läpi muutenkin, ennen kuin ne päätyisivät Lucasin eteen myyntikojulle. Tosin luodit tarjottaisiin varmasti erikseen partioille.

Lucas ei juuri tänään ollut torilla, mikä oli oikein hyvä sillä hieman edempänä Miles näki tappelunpoikasen olevan alkamassa. Hän ei kuullut kuka huijasi ketä ja miten, mutta erimielisyyksiä maksusta oli selkeästi. "Pitäisikö kiertää?"

Aidan pysähtyi hetkeksi katsomaan ympärilleen. Hän huomasi avoimen kujan ja tarttui kevyesti Milesia ranteesta. "Tätä kautta." hän sanoi hiljaisesti ja alkoi irrottautua valtavirrasta, joka olisi vienyt heidät suoraan tappelunpoikasen syliin. Jokin kaupungin partioista tulisi kuitenkin pian paikalle, ja toivottavasti saisi rauhoitettua tilanteen ilman sen suurempia vahinkoja. Melu jäi heti jälkeen kun he pääsivät kujalle. Aidan johdatti heitä eteenpäin kunnes he pääsivät hiljaisemmalle kadulle, vain kortteli toritiestä kauempana. Sitä ei oltu raivattu, eikä se tuntunut muutenkaan olevan kovin kummallisesti käytössä.

He hyppivät romun yli; joku oli heittänyt kerrostaloista tavaraa suoraan kadulle kaiken muun romun lisäksi. Onneksi koti ei ollut kaukana, muttei liian lähellä toriakaan. Sinne pääseminen vaati hieman kikkailua joka kerta, mutta se oli vain hyvästä sillä kukaan joka ei ehdottomasti sinne halunnut löytää, ei sinne löytäisi. Satunnaiset vieraat pysyivät siis poissa ja he saivat nukkua yönsä rauhassa.

Aidan kulki edellä ja siirteli suurimpia rojuja pois tieltä, jotta Milesin olisi helpompi seurata perässä. Kun he vihdoin pääsivät tutulle rapulle, piti Aidan kerrostalon ovea auki veljelleen. Maa oli täynnä lasinsiruja ovesta.

"Mitä kello on? Menetin taas ajantajuni vedessä." Auringon raja oli ylempänä kuin tavallisesti heidän kotiin palatessaan, hänellä oli täytynyt kestää hieman pitempään. Huutaisiko Kerstin heille?

Aidan kohotti katseensa taivaalle aavistuksen varjostaen silmiään. "Luultavasti seitsemän... Kahdeksan paikkeilla. Pian pitäisi kuulua ulkonaliikkumiskiellon torvet Merytonista..." Hän vastasi mietteliäästi ja käänsi sitten katseensa veljeensä hymyillen leveästi. hän hoputti toista siirtymään sisälle, jotta he voisivat kiivetä naapuri kerrostaloon ja sieltä väestönsuojaan. hän ei edes pohtinut olisiko Kerstin huolissaan.

Viimein kotiovella hän koputti tietyn määrän koputuksia etteivät toiset hermostuisi turhaan oven avautuessa. Eihän kellään avaimia ollut, mutta sisään pääsi ilmankin jos vain osasi.

Aidan seurasi Milesia ja jäi vähän taaemmas seisomaan, kun nuorukainen koputti ja avasi ovea. Hän kuuli Kerstinin toivotusta peremmälle astumisesta ja hymähti aavistuksen, kun odotti näkevänsä naisen ohranvaalean kiharapilven, tuon keittiönurkkauksessa. hän lähes haistoi käytävälle asti ruuan tuoksun, ja hänen mahansa urisi tyytyväisenä vastaan ajatukselle.

Lucas makasi vuodesohvallaan lukemassa sarjakuvia, ja Milesin huulilta karkasi tyytymätön huokaus joka johti samassa selitysryöppyyn pojan suunnalta: "Siivoan ihan kohta! Kerstin sanoi että täytyy siivota ennen ruokaa, eikä ruoka ole vielä valmis!" Välillä Miles unohti että loppujen lopuksi Lucas oli vielä lapsi tavallaan, mutta se ei estänyt häntä läksyttämästä tätä. "Mitään siivottavaa ei olisi jos korjaisit omat jälkesi pois!" Miles osoitti vaate- ja sarjakuvakasaa vuodesohvan ympärillä. Kerstin pudisteli päätään hymyillen itsekseen kun poikien tasolle vajonneet Miles ja Lucas jatkoivat kinaamistaan.

Aidan virnisti ja puisteli päätään kun huomasi Milesin käyvän heti Lucasin kimppuun. Hän sulki varovaisesti oven perässään ja laittoi hakasen paikoilleen, pitämään ovea kiinni. Sitten hän laski laukun paikoilleen, jotta Miles löytäisi tavaransa seuraavan kerran mennessään sukeltamaan. Rauhallisesti hän asteli Kerstinin viereen ja nuuhkaisi ruokaa mahan kuristessa jälleen äänekkäästi. "Mitä meillä on tänään tarjolla?" Taputti kevyesti naisen olkapäätä. "Miles löysi ruuvimeisseleitä ja ruuveja. Ehkä saamme moottorin kuntoon huomenna?"

"Mikäli ne ovat oikean kokoisia ja hyvin säilyneitä, kyllä. Katson asiaa heti aamulla. Ja mitä tulee ruokaan, pasta carbonaraa, Lucas löysi tänään kierroksellaan pari pussia lisää-vain-vesi -ruokia." Kerstin nosti katseensa Milesiin ja korotti hieman ääntään. "Joten sitä hän teki sillä välin kun hänen piti siivota. Don kävi kertomassa meille että he olivat menossa kiertämään läpi itäisiä omakotitaloja, niitä jotka ovat sen palaneen alueen toisella puolella. Se oli hänen kiitoksensa viime viikkoisesta", Kerstin sanoi ja nyökkäsi Aidania kohti. "Mukavaa huomata ettei vastapalvelusten käsite ole tästä maailmankolkasta täysin vielä hävinnyt."

Aidan vilkaisi myös Milesiin ja tehosti Kerstinin sanoja. "Anna Lucasille vähän tilaa... Hänkin tekee osansa..." Aidan siirtyi pois keittiönurkkauksesta ja rojahti mukavalle mutta hyvin kuluneelle ja kauhtuneelle nojatuolille. "Se on hyvä asia, etteivät ihmiset ole unohtaneet vastapalveluksia. Kertoiko hän milloin he ovat menossa? Vai lähtivätkö he jo?" Mies kurotteli nojatuolin ohitse vänkyrästä asennosta kuikuilemaan Kerstiniä vastauksen toivossa. Jos he menisivät myöhemmin, voisi hän liittyä ehkö joukkoon iloiseen.

"He kävivät siellä Lucasin kanssa sillä välin kun te olitte rannassa. Osa taloista oli kuulemma säästynyt vielä tyhjennykseltä, mutta ei sinne heidän jäljiltään ruokaa ainakaan paljon jäänyt", Kerstin sanoi ja kauhoi kaikille annokset lautasille. Lucas irvisti Milesille ja kipaisi hakemaan lautastaan ennen kuin Miles ehti napata tästä kiinni. Miles tuhahti ja istui myös, sanoen: "Vaikka me tällaisessa paikassa asummekin, ei se tarkoita että täällä tarvitsee näyttää samalta kuin ulkopuolella!" Asia, josta oli monta kertaa puhuttu. Kerstin toi veljeksille näiden lautaset ja istui itse baarijakkaralle keittiön työtason viereen syömään. "Kyllä kyllä, olet ihan oikeassa, mutta näin lähellä lähtöä minua ei oikeastaan enää kiinnosta miltä täällä näyttää", nainen sanoi ja vei hiukset korvansa taakse.

Aidan nyökkäsi ja vetäytyi takaisin kunnolla istumaan tuoliinsa. Hän tarkasteli Lucasia. "Minulla on taas pitkät piuhat. Anteeksi etten yhdistänyt. Löysittekö jotain muuta hyödyllistä? Säilykkeitä? Hän kysyi nyt Lucasilta ja kiitti Kerstiniä saadessaan lautasensa. Rauhallisesti hän alkoi lappoa ruokaa suuhunsa. "Minua kiinnostaa juuri sen verran että täällä pystyy liikkumaan ongelmitta ympäriinsä, joten Lucas... Jos siivoaisit tavarasi ainakin lattioilta. En toivo kuitenkaan että kukaan meistä vahingossa loukkaantuu ennen lähtöä." Hän sanoo rauhallisesti, muttei kuitenkaan moittivaan sävyyn ja vilkaisee lyhyesti Milesiin, ennen kuin keskittyi jälleen ruokaansa.

Lucas huokaisi syvään ja mutisi myöntyvän vastauksen lautasensa takaa. Miles koitti pidätellä hymyään tästä erävoitosta, ja täytti suunsa ruualla. "Zach oli tänään taas kärkkymässä Aidanin jäljillä", hän sanoi lusikallisten välissä. Kerstin kohotti katseensa ja esitti aivan saman kysymyksen kuin Mileskin aiemmin: "Ei kai hän aavista mitään?"

Aidan oli tukehtua ruokaansa tyrskähtäessään samasta kysymyksestä. hän yski hetken aikaa ja kröhi kurkkuaan selkeäksi. Sitten hän vilkaisi naiseen. "Ei.. luulen, että hän vain aikoo vainota minua, kunnes hyväksyn hänen tarjouksensa. Jos hän osuu huonoon paikkaan lähtöiltana... se on sitten minun ongelmani." Mies virnisti aavistuksen voipuneesti selvittyään ruokansa tukehduttamisyrityksestä. Hän vilkaisi jälleen Milesia nyökäten hiljaisesti muistaen vielä että lupasi olla tekemättä tyhmyyksiä.

"Luulen että menen tänään taas aikaisin nukkumaan", Miles sanoi syötyään. "Ulkona näytti olevan joku tappelu puhkeamassa, mutta en usko että siitä nyrkkitappelua suurempaa saatiin aikaan. En silti luule että kannattaa ulkona hirveästi enää käydä tähän aikaan." Kerstin nyökkäsi ja otti Milesin ojentaman lautasen vastaan.

Mies nyökkäsi ja kohottautui tuoliltaan ja asteli lautasineen suoraan kyökin puolelle. "Onko se minun vuoroni tiskata tänään?" Hän kysyi aavistuksen hilpeästi ja laski astiat pesusoikkoon. "Joen toisella puolella taitaa ihan syystäkin olla siis ulkonaliikkumiskielto... Ehkä kohta meilläkin on... tosin siinä kohtaa, en todellakaan tahtoisi olla täällä." hän mumisi tiskeille, joita alkoi hoitaa.

Miles laittoi märkäpukunsa kuivumaan ja sanoi samalla: "En usko että sellaista tilannetta tänne koskaan saadaan, tämä on vain liian iso valvottavaksi... Eikä täällä asuvia kiinnosta yksi faktio niin paljon että se tarpeeksi kannattajia ja ilmiantajia puolelleen..." Mies riisui paitansa ja kiipesi yläsänkyyn. "Katsotko huomenna sitä moottoria?" hän kysyi Kerstiniltä vetäessään verhot sängyn eteen. "Näin ajattelin tehdä", nainen vastasi verhoille. "Kiitos tarvikkeista." Verhojen takaa kuului lyhyt: "Eipä kestä."

Aidan kuunteli kevyttä sanan vaihtoa ja hymähti hiljaisesti. "Kerstin... katson sitä moottoria kanssasi huomenna." Hän vilkaisi naista kevyesti hymyillen ja hyräili jotain tuttua sävelmää hiljaisesti, kun koitti tiskata mahdollisimman hiljaisesti.

Lucas toivotti hyvät yöt ja ilmoitti menevänsä myös nukkumaan. Kerstin lähestyi Aidania ja puhui hiljaa ettei Lucas kuullut sänkynsä ympäristöä siivotessaan: "Voitko katsoa huomenna Lucasin perään?"

Aidan toivotti hyvää yötä takaisin Lucasille. Sitten hän kääntyi Kerstinin puoleen ja nyökkäsi hiljaisesti. "Odotatko jotain tapahtuvaksi?" Hän kysyi hiukan huolestuneena, ääni hiljaisena.

"Lucas sanoi että heille oli tullut jotain tappelua parin vanhemman miehen kanssa itäisiltä taloilta palattaessa, että nuo miehet olisivat erikseen tulleet kysymään Lucasia nimeltä. Donin porukka oli jättänyt heidät vain jälkeensä, pitäen Lucasin mukanaan mutta toinen miehistä oli koittanut sitten lyödä yhtä Donin kavereista. Ilmeisesti Carl ei ollut heille tuttu tapaus ja he päätyivät maahan potemaan tuskallista pahoinvointia. Carl oli vain jatkanut muiden kanssa matkaa sen jälkeen eikä kukaan seurannut heitä enää, mutta Lucas oli melko varuillaan takaisin tullessaan."

Aidanin kulmat kurtistuivat aavistuksen, kun hän kuuli mitä oli aikaisemmin tapahtunut. "He kysyivät häntä nimeltä? Kuvailiko Lucas heitä? Tiesikö nimiä?" Mies oli muuttunut varautuneemmaksi.

"Lucas ei nähnyt hirveän tarkkaan sitä toista, mutta lyömistä yrittäneellä oli kuulemma kulmalävistys ja värjätyt vaaleat hiukset joissa oli tumma juuri. Kumpaakaan hän ei tunnistanut." Lucas sammutti valot omasta nurkastaan ja kysyi: "Mitä te oikein supisette siellä?"

Aidan nyökkäsi Kerstinin sanoille ja käänsi sitten aavistuksen säpsähtäen katseensa Lucasiin. Lyhyesti taputtaen naista olalle hän siirtyi kohti Lucasia ja siirtyi istumaan nuorukaisen sängyn reunalle. "Tulen kanssasi torille huomenna, jos ei haittaa?" Hän kyllä tunnistaisi miehen, kun näkisi.

Lucas vilkaisi Kerstiniä, sitten Aidania ja uudestaan Kerstiniä. "Sinä kerroit hänelle!" Kerstin kohautti olkapäitään ja tuhahti. "Totta kai kerroin, älä esitä yllättynyttä, kyllä sinä sen tiesit." Lucas katsoi Aidaniin ja sanoi: "Ei se oikeasti ollut niin iso juttu, kai ne oli mun naaman torilla nähneet tai jotain, eivät olleet tyytyväisiä johonkin tavaraan. Mutta tuu jos siltä tuntuu."

Aidan nyökkäsi hiljaisesti ja pörrötti sitten pojan hiuksia. "Tietysti hän kertoi! Tällä hetkellä meidän täytyy olla varovaisia, koska olemme lähdössä. Ja tulen mukaasi. Ihan varmuuden vuoksi. Ehkä saan ihmisiä ostamaan paremmin." aidan iski pojalle silmää ja virnisti ennen kuin nousi sängyltä.

"Mjoo... öitä", poika sanoi ja käänsi kylkeään kadoten peiton alle. Välillä Kerstin muisti miten paljon poika oli vuodessa muuttunut siitä hiljaisesta ja ujosta tapauksesta joka oli, ja mietti miten paljon siitä kaikesta oli loppujen lopuksi esittämistä