Päiväunista

Tajusin toissayönä ettei mulla ole mitään iloista ajatusta josta päiväunelmoida että saa unen päästä kiinni jos yöllä herää. Joskus yläasteella ja lukiossa se oli Harry Potter, sen maailmaan sijoittuneet "mitä jos olisin noita" -ajatukset jne. Sitten päiväuniseikkailut ties missä muissa maailmoissa, sekä larppi- ja ropehahmojen elämät ja mahdolliset skenaariot mitä näille voisi tapahtua.

Mutta nyt olen pelannut itseni kaikesta ulos. Syyllisyys ja epävarmuus on liian kovia että voisi oikeasta elämästä haaveilla, ja larppihahmoista taas olen tehnyt liian vaikeita haaveilla tai pelannut itseni niistä ulos, kuten ropehahmojen kanssa. Mulla ei siis ole yhtään lentämään auttavaa ajatusta tai ideaa. Huomaan, että ennen kaivatut ongelmaiset hahmot pelitoiveina ovat vaihtuneet "henkilöön jolla kaikki on hyvin ja sillä ei tule paha mieli edes pelin tapahtumien takia".

En tiedä enää mitä haluan ja haluanko mitään, vai menetänkö kaiken sen takia. Koska itsensä huijaamisella taas ei pääse pitkälle ja se satuttaa kaikkia muitakin. Sen tiedän, etten myöskään osaa nimetä ketään kelle tarvittaessa soittaisin. Ketään, kelle haluaisin soittaa.

Ehkä se väistyy kun työelämä alkaa tasaantua ja flunssakin väistyy, nyt kun selkään ei enää satu. Tai sitten kaikki fyysiset oireet on pään sisältä alunperin lähtöisin. Ja kaikki viime kädessä stressistä.

Mä en haluaisi aloittaa enää puhtaalta pöydältä. Mutta mä en tiedä miten poistaa tätä stressiäkään.