Sarina Wiegman ennen Englannin ottelua.
Kuva: The FA via Getty Images
Jalkapallo

Voittamisen asiantuntija

Sarina Wiegman on jalkapallomaailman tämän hetken nerokkain turnausvalmentaja.

Kun Sarina Wiegman jätti tehtävänsä Hollannin naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana, hänelle pystytettiin patsas.

Kun hän juhlii toista peräkkäistä Euroopan mestaruutta Englannin päävalmentajana, halutaan rikkoa vuosikymmenien perinteitä.

Wiegmanille puuhataan kuninkaallista kunnianosoitusta, nimitystä ritarikunnan jäseneksi. Tämä siitä huolimatta, että hän ei ole britti, eikä hänestä sääntöjen ja asetusten mukaan voi tulla Dame Sarina Wiegmania.

Tunnustuksen hän taitaa saada silti. Sellaisen hän sai jo vuoden 2022 mestaruuden jälkeen. Nyt seuraavan arvonimen myöntämiseen tarvitaan poikkeuslupa valmentajavelhon kotimaasta. Se ei liene ongelma, sillä Wiegman on tällä hetkellä Hollannin arvokkain vientituote.

Wiegmanin johtama Englanti kaatoi sunnuntaina pelatussa loppuottelussa Espanjan rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan enimmillään 12,2 miljoonaa ihmistä katsoi sen suoraa lähetystä ottelusta.

Sarina Wiegman esittelee mestaruuspokaalia.
Wiegman nosteli EM-pokaalia jo kolmatta kertaa. Kuva: NurPhoto via Getty Images

Edellisen mestaruuden jälkeen Englannin jalkapalloliiton pomo Mark Bullingham sykähdytti väläyttämällä, että Wiegmanista voitaisiin leipoa vaikka Gareth Southgaten seuraaja Englannin miesten maajoukkueen päävalmentajana. Tämän kesän menestyksen myötä Bullingham sanoi, että Wiegman ei ole myynnissä yhdellekään kosiskelijalle mistään hinnasta.

Lisäksi hän teki terävän huomion vanhoista kommenteista tivanneelle brittimedialle.

– Lähtökohtaisesti on melkein epäkohteliasta olettaa, että miesten valmentajuus olisi ylempi tehtävä kuin naisten. Emme näe asiaa sillä tavalla, Bullingham sanoi The Guardianin mukaan.

Eikä sitä näe tällä hetkellä välttämättä moni muukaan. Englannin naisista on tullut jättihitti, kansansuosikki.

Sitä ei olisi tapahtunut ilman Wiegmania, jonka työn hedelmät välittyvät maajoukkueen palkintokaapista Englannin Superliigan vetovoimaan ja ruohonjuuritason pelaajamääriin.

Sarina Wiegman tervehtii Englannin kannattajia.
Valmentajasta on tullut Englannissa tähti itsessään. Kuva: The FA via Getty Images

Ennennäkemätön menestysputki

Englannin jalkapalloliitto ylisti uutta värväystään, kun Wiegman nimettiin tehtävään vuonna 2021. Puhuttiin voittajasta ja ykkösvalinnasta – epäonnistumaan tottuneen jalkapallovaltion parhaasta mahdollisuudesta menestyä.

Arpa, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, on osunut. Wiegmanin taika ei hälvennyt heinäkuun EM-turnauksen aikana, vaikka Englanti oli monta kertaa lähellä kompuroida. Siitä tuli joukkueen sisällä jopa vitsailun aihe.

– Olemme melkein tappaneet hänet kahdesti tämän turnauksen aikana, hyökkääjä Ella Toone vitsaili töyssyisen tien kuljetettua Englannin kaikesta huolimatta loppuotteluun.

EM-loppuottelun huippuhetket.

Wiegman itse sanoi ikääntyneensä ”kaoottisen” turnauksen aikana. Hän naureskeli asialle jutellessaan median edustajien kanssa finaalia edeltävänä iltana ja näytti esimerkkiä rennosta päävalmentajasta, jota joukkueen kokeneemmat jäsenet ovatkin toistuvasti kiitelleet rennon ilmapiirin luomisesta.

Se tunnelma kesti, vaikka Englanti hävisi kisa-avauksensa. Se ei horjunut, vaikka media ihmetteli, miksi Wiegman ei räjäyttänyt kokoonpanoaan vaikeuksien keskellä, vaan tyytyi pieniin muutoksiin. Eikä valmentajaa hetkauttanut, vaikka Englanti oli tappiolla kaikissa kolmessa pudotuspelien ottelussaan. Tyyneys tarttui myös pelaajiin.

Sarina Wiegman puhuu Englannin pelaajille EM-kisojen aikana.
Wiegmania on kuvailtu vahvatahtoiseksi, mutta pelaajansa perusteellisesti tuntevaksi valmentajaksi. Kuva: The FA via Getty Images

Englanti pelasi Wiegmanin alaisuudessa jo kolmannen peräkkäisen arvokisafinaalinsa. Se voitti Euroopan mestaruuden myös vuonna 2022. Välissä se taipui MM-kisojen loppuottelussa yhdellä maalilla Espanjalle.

Wiegmanin putki on vielä pidempi. Hänen joukkueensa ovat pelanneet arvoturnauksen loppuottelussa viidesti peräkkäin. Vuonna 2017 Hollanti juhli Euroopan mestaruutta. Vuonna 2019 se oli MM-finaalissa, mutta hävisi Yhdysvalloille.

Tällaista putkea ei ole nähty koskaan aiemmin. Wiegmanin menestystarina on vertaistaan vailla.

– Hollantilaisena hän on hyvä olemaan rehellinen. Hän luo itsevarmuuden, rakkauden ja intohimon tunnetta. Siksi kaikki halusivat voittaa joukkueen lisäksi myös Sarinalle, Englannin entinen maajoukkuehyökkääjä Ellen White kuvaili BBC:lle.

Sarina Wiegman pelaamassa Hollannin maajoukkueessa vuonna 1997.
Hollannin Wiegman (oik.) pelaamassa Englantia vastaan vuonna 1997. Kuva: PA Images via Getty Images

Kovapäiset päätökset pitivät loppuun asti

Wiegmanin voittoprosentti on huikaiseva verrattuna keneen tahansa pitkäaikaiseen maajoukkuevalmentajaan, mutta arvoturnauksissa se on vielä korkeampi. Entiset pelaajat Hollannin maajoukkueesta ovat kehuneet hänen kykyään saada joukkueen kaikki jäsenet elämään täysillä yhteisen projektin mukana, roolista riippumatta.

Maajoukkuejalkapallo eroaa seurajalkapallosta monella tavalla, eikä vähiten rajallisen yhteisen ajan takia. Taktiset hienoudet ja ryhmäytyminen on toteutettava nopeasti, Englannin tapauksessa muutamien viikkojen aikana.

Pelaajat puhuivat kisojen aikana luottamussuhteesta, joka on vahvistunut Wiegmanin vuosien edetessä. Kapteeni Leah Williamson kuvaili Wiegmanin kilpailuviettiä kovaksi, mutta kehui hänen kykyään voimaannuttaa joukkuettaan ja antaa yksilöille tilaa olla oma itsensä.

– Useimmat Sarinan kanssa työskentelevät sanoisivat, että hän on melkein äitihahmo. Hän välittää hyvinvoinnistamme. Hän tietää, mitä tehdä, kun tason pitää parantua vaikkapa harjoituksissa. Hän osaa löytää hyvän tasapainon. Minuun hän on luottanut paljon, ja siitä olen kiitollinen, Englannin sankariksi tärkeillä maaleillaan noussut 19-vuotias Michelle Agyemang sanoi ESPN:n mukaan.

Sarina Wiegman ja Chloe Kelly halaavat EM-finaalin jälkeen.
Chloe Kelly ja Wiegman halasivat EM-loppuottelun jälkeen. Kuva: Getty Images

Näiden kisojen alla Englanti menetti kolme pitkäaikaista avainpelaajaansa, mutta se ei kaatanut mestaruushaaveita. Osalle pelaajista Wiegman kertoi kisoihin kaavaillusta tarkasta roolissa jo etukäteen. Ne olivatkin Englannin joukkueessa selkeitä, sillä Wiegman panttasi vaihtoja ja istutti ratkaisevia pelaajia pitkään – kuten Chloe Kellyä, joka käänsi pudotuspelivaiheen otteluita Englannin eduksi, vaikka ei ollut avauskokoonpanossa kertaakaan.

Maalivahti Hannah Hampton ei ollut pelannut yhtäkään arvokisaottelua, mutta Wiegman ilmoitti alkuvuodesta kokeneelle Mary Earpsille suorasanaisesti, että 24-vuotias Hampton on uusi ykkösmaalivahti. Kellyn hän pudotti maajoukkueesta pelaamattomuuden takia, mutta nousujohteisen kevään jälkeen hänelle löytyi juuri täydellinen rooli.

Kaikki ratkaisut kohahduttivat, mutta jokainen osui lopulta nappiin.

– Olen mielestäni aika hyvä tuomaan ihmiset yhteen. Ilman riittävää laatua ei kuitenkaan voiteta turnauksia. Siksi tarvitaan todella hyvät pelaajat ja taustahenkilöt, valokeilaa perinteisesti kaihtava Wiegman totesi Independent-lehden mukaan.

Ilman Wiegmania Englanti ei ollut koskaan voittanut Euroopan mestaruutta. Hollanti ei ollut koskaan pelannut edes arvoturnauksen loppuottelussa – eikä ole pelannut myöskään hänen lähtönsä jälkeen. Vuoden 2017 kisoissa Wiegmanin Hollanti pudotti Englannin 3–0-voitolla, tänä vuonna Wiegmanin Englanti vuorostaan pudotti Hollannin 4–0-voitolla.

Voittaminen alkaa olla tehtaan takuu, ja Englannin onneksi sopimus entisen liikunnanopettajan kanssa kattaa vielä vuoden 2027 MM-kisat.