Poliisi vahvistaa: Euran helikopteriturmassa viisi kuolonuhria

Kaksi siviili­helikopteria törmäsi ja putosi maahan Eurassa lauantaina puolenpäivän jälkeen. Ne olivat matkalla Tallinnasta kohti Piikajärven lentokenttää Kokemäellä.

Poliisi ja palokunta olivat iltapäivällä onnettomuuspaikalla Eurassa. Video: Teijo Valtanen / Yle, Tero Nikulainen / Yle

Kaksi helikopteria törmäsi Eurassa ja putosi maahan lauantaina puolen päivän jälkeen.

Onnettomuudessa on kuollut viisi henkilöä, kertoo rikoskomisario Johannes Siirilä keskusrikospoliisista tiedotteessa.

Jo aiemmin Viron yleisradioyhtiö kertoi, että Viron ulkoministeriön mukaan kaikki koptereiden kyydissä olleet ovat menehtyneet. Myös toinen virolaismedia Delfi kertoi samaa.

Kyseessä oli kaksi siviilihelikopteria, jotka lensivät yhtä matkaa Tallinnasta kohti Piikajärven lentokenttää Kokemäellä. Piikajärven lentokenttä sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Euran lentokentästä, jonka läheisyydessä turma tapahtui.

Pudonneen helikopterin hylky metsässä.
Toisen turmakopterin hylky metsässä. Kuva: OTKES

Helikoptereissa oli yhteensä viisi henkilöä, toisessa kaksi ja toisessa kolme. Virolaismedia Postimees kertoo, että turmakoptereiden kyydissä olisi ollut virolaisia liikemiehiä.

Toinen helikoptereista syttyi palamaan pudotessaan. Tästä syntyneen savuhavainnon perusteella onnettomuuskohde paikannettiin.

Molemmat helikopterit tuhoutuivat törmäyksen ja putoamisen seurauksena ja ne löydettiin metsäisestä maastosta noin sadan metrin päästä toisistaan.

Kaksi helikopteria lentää peräkkäin kauemmpana. Etualla tiilimuuri.
Kaksi helikopteria Säkylän keskustan yllä noin kello 12.30. Kuva: Sirpa Alhonkoski

Viranomaiset ja Onnettomuustutkintakeskus jatkavat tutkintatoimia onnettomuuspaikalla. Puolustusvoimat antaa poliisille virka-apua paikan eristämisessä.

– Kun raivaustyöt saadaan tehtyä, lähtee tutkintapuoli käyntiin, kertoi päivystävä palomestari Tuomas Kiskola STT:lle aiemmin päivällä.

Keskusrikospoliisi tutkii onnettomuutta ja sitä edeltänyttä tapahtumakulkua yhdessä Lounais-Suomen poliisilaitoksen kanssa.

Puolustusvoimat antaa poliisille virka-apua onnettomuuspaikan eristämisessä. Video: Markku Pitkänen / Yle, Tero Nikulainen / Yle

Helikopterit ovat metsäisessä maastossa

Onnettomuuspaikka sijaitsee noin 700 metrin päässä Ohikulkutiestä, jonne hälytys ilmaliikenneonnettomuudesta tuli puoli yhden jälkeen.

Ylen paikan päällä oleva toimittaja Ari Welling kertoi noin kello 15.35, että poliisi ei päästä ketään onnettomuuspaikalle. Paikalle meni aiemmin iltapäivällä monta ambulanssia ja muita hälytysajoneuvoja. Myös helikopteri lensi onnettomuuspaikan yllä.

Kaksi mönkijää peräkärryillä kääntymässä hiekkatielle, jonka edessä on musta pakettiauto sinisillä hälytysvaloilla. Tielle lentokenttä kyltti.
Kaksi mönkijää peräkärryillä kääntymässä hiekkatielle, joka vie onnettomuuspaikalle. Kuva: Teijo Valtanen / Yle

Kauttualla asuva Antti Marjanen oli tekemässä pihatöitä, kun näki kahden helikopterin lentävän Säkylän suunnalta. Hän kertoo, että ne lensivät aika lähellä toisiaan.

– Yhtäkkiä toinen kopteri teki nopean liikkeen ja kuinka ollakaan, törmäsi toiseen. Kuului pienellä viiveellä kauhea rysäys. Toinen kopteri tippui kuin kivi alas ja toinen ikään kuin viipottaen pienellä viiveellä. Sen jälkeen en nähnyt enkä kuullut mitään. Savua ei noussut.

Marjanen kertoo usein seuraavansa ilmassa liikkuvia koneita. Hän soitti hätäkeskukseen kello 12.35 heti onnettomuuden nähtyään.

– Harvoin näkee kaksi helikopteria ilmassa yhdessä, ja sitten ne vielä törmäävät toisiinsa. Kyllä se säpsäytti, että miten tällaista voi omin silmin nähdä.

Kauttualainen Heikki Toivola puolestaan ei nähnyt törmäystä, mutta kuuli siitä lähteneen äänen.

– Kuulin, että nyt jotain todella tapahtui.

Heikki Toivola kertoo, mitä hän kuuli paikan päällä. Video: Teijo Valtanen / Yle, Tero Nikulainen / Yle

Turmakoptereista ei vielä varmuutta

Kopterien kyydissä olleet henkilöt olivat saapumassa Kokemäen Piikajärven lentokeskukseen vieraiksi niin sanottuun fly-in -tapahtumaan, kertoo Porin ilmailukerhon puheenjohtaja Ari Pullinen.

Kyseessä olisi ollut päivän pituinen tapahtuma, joka olisi päättynyt sunnuntaina. Sinne odotettiin noin kahtakymmentä konetta ja noin viittäkymmentä henkeä. Paikalle oli ehtinyt saapua noin kello 17 mennessä kymmenen kiinteäsiipistä lentokonetta ja yksi helikopteri.

– Lennetään ennalta sovittuun paikkaan, kokoonnutaan sinne ja vietetään iltaa yhdessä. He ovat vuosittain tällaisia kokoontumisia järjestäneet ympäri Viroa ja ulkomailla, ja nyt päättivät tulla Piikajärvelle. Lentokeskus tarjosi heille tilat ja majoituksen, Pullinen kertoo.

Kaksi ambulanssia kurvaa hiekkatieltä asfalttitielle.
Hieman kello 15 jälkeen paikalta poistui kaksi ambulanssia ilman hätävilkkuja. Kuva: Teijo Valtanen / Yle

Lentotietosivusto Flightradar24:n mukaan onnettomuuden aikoihin kaksi Tallinnasta lähtenyttä helikopteria lensi Euran lentoaseman läheisyydessä.

Kopterit olivat Robinson R44 -mallisia. Toinen niistä oli rekisteröity Viroon ja toinen Itävaltaan. Varmuutta ei kuitenkaan tällä hetkellä ole siitä, ovatko juuri ne samat kopterit, jotka olivat onnettomuudessa.

Suomen ja Viron viranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä helikopterien tietojen selvittämiseksi, kertoo KRP.

Flightradar24-sivustolla koneiden reittejä seuratessa näyttää siltä, että Viroon rekisteröity helikopteri kaartaa yllättäen kohti Itävaltaan rekisteröityä kopteria Euran lentokentän yläpuolella. Hetkeä myöhemmin kopterit lakkaavat lähettämästä sijaintitietojaan. Tätä ennen kopterit lensivät matkaansa vierekkäin.

Ilta-Sanomat uutisoi tavoittaneensa edustajan virolaisyrityksestä, jolle toinen koptereista oli rekisteröity. Tämä kertoo veljensä lentäneen toista turmakoptereista.

Karttakuva Euran lentokentän sijainnista.
Onnettomuus tapahtui Euran lentokentällä. Kuva: Jouni Koutonen / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap
Ylen toimittaja Ari Welling oli paikan päällä kello 15.35 ja kertoi senhetkiset tiedot onnettomuudesta.

Otkes aloittaa tutkinnan

Onnettomuustutkintakeskus eli Otkes kertoo aloittavansa tutkinnan onnettomuudesta.

Otkes kertoi viestipalvelu X:ssä sunnuntain vastaisena yönä, että paikkatutkintaa jatketaan sunnuntaina ja että Puolustusvoimat vartioi hylkyjä virka-apuna. Viranomaiset järjestävät Otkesin mukaan tiedotustilaisuuden turmasta sunnuntaina päivällä.

Korjattu 17.5. kello 16.35: Kopterit olivat Robinson R44 -mallisia, eivät Robinson RR -mallisia.

Päivitetty 18.5. klo 1.01: Lisätty viimeinen kappale.

Ladataan lomaketta...