Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Afganistanin maanjäristyksissä kuolleita yli 2 000

Uhriluku saattaa vielä nousta, sillä järistysalueella on paljon sortuneita rakennuksia.

Lapsia nukkumassa ulkona Afganistanissa.
Lapsia nukkumassa romahtaneiden talojen vierellä Sarbulandin kylässä Heratin alueella Kuva: Mohsen Karimi / AFP

Länsi-Afganistania ravistelleiden useiden maanjäristysten uhriluku on noussut jo yli 2 000:een, sanoo maan hallinto.

Loukkaantuneita on katastrofeista vastaavan ministeriön mukaan yli 9 200. Tuhoutuneita tai vaurioituneita koteja on yli 1 300.

Järistyksen voimakkuus oli 6,3. Maanjäristystä seurasi vielä useita jälkijäristyksiä.

Viranomaiset ovat arvioineet uhriluvun vielä nousevan.

Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen mukaan järistyksen keskus sijaitsi 40 kilometriä Heratin kaupungista luoteeseen.

Uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan asukkaat ja kauppiaat kaupungissa pakenivat rakennuksista maanjäristyksen iskiessä yhdentoista aikaan aamupäivällä paikallista aikaa.

– Olimme toimistossa, ja yhtäkkiä rakennus alkoi täristä. Rappaus alkoi irrota seinistä, ja seiniin tuli halkeamia. Jotkut seinät ja osa rakennusta sortui, paikallinen asukas Bashir Ahmad, 45, kertoi AFP:lle.

– Tilanne oli erittäin kauhea. En ole koskaan kokenut tällaista, kertasi 21-vuotias opiskelija Idrees Arsala, joka pääsi viimeisenä pakoon koululuokastaan, kun järistys iski.

Maanjäristykset ovat verrattain tavallisia Afganistanissa, joka sijaitsee lähellä Euraasian ja Intian mannerlaattojen risteyskohtaa. Viime vuoden kesäkuussa yli tuhat ihmistä sai surmansa ja kymmenettuhannet jäivät kodittomiksi Paktikan maakunnassa tapahtuneessa järistyksessä.

Uutinen päivitetty 8.10. kello 8.53 uudella uhriluvulla.

Uutista muokattu 8.10. 2.50: Aiemmin jutussa kerrottiin, että YK:n mukaan kuolleita olisi yli 300. YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA tarkensi myöhemmin, että kyseinen lukema perustui vahvistamattomiin raportteihin.