Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suomeen pyrkii uusi puolue, joka haluaa EU:sta liittovaltion – tällainen on ”Volt”

Kysyimme Suomen Voltin hallituksen puheenjohtajalta, mitä puolue oikein haluaa tai tavoittelee. Näin hän vastasi.

EU-lippu Kampin ostoskeskuksen vieressä. Ylhäällä näkyy pieni Suomen lippu.
Suomeen pyrkivä Volt-puolue haluaa EU:sta liittovaltion. Kuva: Karoliina Simoinen / Yle

Euroopassa 30 maassa toimiva Volt-puolue pyrkii Suomen puoluerekisteriin. Jos se saa 5 000 kannattajakorttia, Voltista tulee puolue, ja se aikoo asettaa ehdokkaita kevään eurovaaleihin.

Volt sai alkunsa Euroopassa vastareaktiona Britannian EU-eroon, ja se kertoo olevansa ”ensimmäinen edistyksellinen ja yleiseurooppalainen puolue”.

Suomen Voltin hallituksen puheenjohtaja Jani Laiho lähti mukaan yhdistykseen, koska vastustaa äärioikeiston nousua ja pitää tärkeänä, että Eurooppa tekisi yhteistyötä.

Kysyimme häneltä, millainen puolue on ja mitä se haluaa. Näin hän vastasi.

1. Mihin yhteiskunnalliseen ongelmaan Volt vastaa?

Volt haluaa politiikkaa, jossa Euroopan yhtenäisyys ja Euroopan unioni ovat keskiössä.

– Ajamme Eurooppa-keskeisempää politiikkaa. Keskeisiä arvoja ovat taloudellinen vauraus, sosiaalinen tasa-arvo, ympäristön kestävyys ja taloudellinen yhteistyö, Laiho kertoo.

Tällä hetkellä Voltilla on Euroopan parlamentissa yksi edustaja Saksasta. Lisäksi sillä on Bulgarian parlamentissa yksi edustaja ja Alankomaiden eli Hollannin senaatissa kaksi edustajaa. Alankomaissa edustajat ovat oppositiossa, Bulgariassa edustaja on hallituksessa.

2. Tuoko Volt Suomen puoluekentälle jotain sellaista, mitä siellä ei jo ole?

Laiho mukaan Volt tavoittelee roolia Suomen EU-myönteisimpänä puolueena. Volt haluaa Euroopasta liittovaltion.

– Me olisimme ehdottomasti Suomen EU- ja Eurooppamyönteisin puolue, hän sanoo.

Vaikka esimerkiksi kokoomus ja RKP ovat Eurooppamyönteisiä, Volt vie ajatuksen vielä pidemmälle: se haluaa, että EU:sta tulee liittovaltio hieman Yhdysvaltain tapaan. Liittovaltio koostuu useista itsehallinnollisista alueista, kuten vaikkapa Yhdysvallat osavaltioista.

3. Millaista liittovaltiota Volt haluaa rakentaa?

Volt haluaa valtioiden väliset rajat niin auki kuin mahdollista, käytännössä rajojen poistoa.

– Uskomme, että Euroopan unionin kehittynyt yhteistyö ja rajojen poisto parantaa mahdollisuuksia taloudelliseen kanssakäymiseen ja ihmisten vapaaseen liikkuvuuteen. Siitä on huomattavasti etuja, Laiho sanoo.

– Onko se esimerkiksi Yhdysvaltojen mallia, niin se on vielä ilmassa.

4. Onko Volt oikeisto- vai vasemmistopuolue?

Volt on keskustavasemmistolainen, ehdottoman liberaali puolue, Laiho sanoo.

– Riippuen siitä mitä kysymystä katsotaan, hän tarkentaa.

Puolue perustettiin vuonna 2017 ja asemoi itsensä poliittiseen keskustaan. Volt-puolue ajaa Euroopassa muun muassa EU-valtioiden yhteistä verotusta ja armeijaa. Se tavoittelee myös mahdollisuuksien tasa-arvoa, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja pitää ilmastonmuutosta vakavana asiana, jota pitää hidastaa.

5. Mistä puolueesta saattaisi valua kannatusta Voltiin?

Laiho uskoo vasemmistopuolueiden, kokoomuksen, keskustan ja RKP:n olevan puolueita, joiden äänestäjistä voisi löytyä kiinnostusta.

– Ei ehkä ihan äärioikeistosta tai äärivasemmistosta meidän politiikalle sytytä, hän sanoo.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 3.8. kello 23:een saakka.

Kuuntele Yle Areenassa podcast ”Brysselin kone”, joka käsittelee EU-politiikkaa syväluotaavasti:

Ranskan ja Saksan riidat periytyvät keskiajaltakin.