Maailmanlaajuinen lämpöennätys rikkoutui maanantaina, Yhdysvaltain kansallinen ilmatieteen laitos NCEP kertoo.
NCEP:n tietojen mukaan koko maapallon keskilämpötila nousi maanantaina 17,01 celsiusasteeseen.
Edellisen kerran maailmanlaajuinen lämpöennätys rikkoutui elokuussa 2016. Silloin mitattiin maailmanlaajuisesti keskimäärin 16,92 astetta.
Maailmanlaajuista lämpötilaa nostaa muiden muassa Yhdysvaltain eteläosissa ja Kiinassa vaikuttava helleaalto. Pohjois-Afrikassa on viime aikoina mitattu lähes 50 asteen lämpötiloja.
Jopa Etelämantereella on havaittu poikkeuksellisen korkeita lämpötiloja. Etelämantereella on tällä hetkellä talvi, mutta alueella on mitattu jopa 8,7 celsiusasteen lämpötiloja.
Maailmanlaajuisen lämpöennätyksen rikkoutumisesta on uutisoinut esimerkiksi Guardian-lehti. Kalifornialaista Global Climate and Health Alliance -järjestöä johtava Jeni Miller kertoo Guardianille, että ilmaston lämpenemisen vaikutukset näkyvät jo ihmisten arjessa ympäri maailmaa.
– Ihmiset joutuvat jo kamppailemaan lämpöaaltojen, metsäpalojen, ilmansaasteiden, tulvien ja hirmumyrskyjen kanssa. Ilmaston lämpeneminen lisää myös satotappioita, tarttuvia tauteja ja migraatiota.
Esimerkiksi Kanadassa toukokuussa alkaneet valtavat metsäpalot jatkuivat yli kuukauden ajan. Palojen vaikutukset näkyivät savuna ja heikentyneenä ilmanlaatuna Euroopassa asti. Toukokuussa Etelä-Euroopassa nähtiin myös rajuja rankkasateiden aiheuttamia tulvia.
Millerin mukaan kivihiilen, öljyn ja kaasun käyttö on ihmisen terveydelle haitallista, ja yksi ilmastonmuutoksen keskeisistä aiheuttajista.
– Maiden hallitusten olisi syytä sitoutua fossiilisista polttoaineista luopumiseen, ja siirtyä uusiutuviin energiamuotoihin, hän toteaa.
El Niño lämpöennätyksen takana
Hiilidioksidi- ja kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi ilmaston lämpenemistä on selitetty Tyynellämerellä jälleen voimistuvalla El Niño -ilmiöllä. Merellä heikentyneiden pasaatituulten myötä koko Tyynenmeren alue lämpenee, mikä johtaa koko maapallolla lämpötilojen kohoamiseen. Kyse on planeetan suurimmasta luonnollisesta säävaihteluista, jolle ilmastonmuutos on viime vuosina antanut lisävauhtia.
– Valitettavasti tämä uhkaa olla vasta ensimmäinen usean ennätyksen sarjasta tänä vuonna, ilmastotutkija Zeke Hausfather kertoo Guardianille.
Päinvastainen La Niña -ilmiö, joka kuljettaa lämmintä pintavettä meren itärannikolta länteen, oli jatkunut Tyynellämerellä noin kolmen vuoden ajan. Ilmiöt vaihtelevat 2–7 vuoden jaksoissa.