Tornion ja Haaparannan yli 30 vuotta jatkunut Kielikoulu-yhteistyö on päättymässä. Tornion ja Haaparannan kaupunginhallitusten mielestä Kielikoulu-yhteistyö ei voi enää jatkua, koska toimintaedellytykset ovat muuttuneet merkittävästi. Kaupunginhallitukset käsittelivät asiaa perjantaina pidetyssä yhteisessä kokouksessaan ja kertoivat ratkaisustaan maanantaina.
Kaupunkien mediatiedotteen mukaan torniolaislapset eivät voi enää hakea Kielikoulun torniolaisluokille eikä uusia suomenkielisiä luokkia enää aloiteta.
Torniolaisoppilaat voivat käydä peruskoulunsa loppuun Haaparannalla, jos haluavat. Se ei kuitenkaan enää tapahdu Kielikoulu-sopimuksen mukaan, vaan ensi syksystä alkaen sovelletaan kaupunkien välistä sopimusta oppilasvaihdosta. Sen mukaan peruskoulun voi valita jatkossakin vapaasti myös naapurikaupungista. Opetus perustuu kyseisen maan voimassa olevaan opetussuunnitelmaan.
Torniolaislapset voivat myös jatkaa peruskoulua myös omissa lähikouluissaan Torniossa ensi syksystä alkaen. Haaparantalaislasten koulunkäyntiin muutoksia ei tule, sillä Kielikoulu jatkaa toimintaa osana Haaparannan kouluverkkoa.
Kielikoulua käyvien torniolaisoppilaiden käytännön järjestelyitä selvitetään parhaillaan, ja kaupunki lupaa tiedottaa asiasta lisää mahdollisimman pian.
Viime kädessä viralliset päätökset Kielikoulu-yhteistyöstä tekevät Tornion ja Haaparannan kaupunginvaltuustot aikaisintaan tammikuussa.
Pitkä yhteistyömuoto päättyy
Tornio ja Haaparanta ovat tehneet koulutusasioissa tiivistä rajayhteistyötä pitkään. Esimerkiksi peruskoulun on voinut vapaasti valita kummasta tahansa kaupungista. Kaupunkien yhteinen Kielikoulu on toiminut vuodesta 1989 alkaen.
Torniossa ja Haaparannalla Kielikoulun tulevaisuutta on pohdittu viime vuosina useaan kertaan.
Viimeksi tänä syksynä tehtiin selvitys koulun toimintaedellytyksiä, mutta vastausta ei ole kuitenkaan löytynyt siihen, kuinka Kielikoulusta voitaisiin kehittää aidosti kansainvälinen koulu. Tämän vuoksi kaupunginhallitukset totesivat perjantaina, että Kielikoulu-sopimusta ei enää jatkettaisi.
Kaupunkien tiedotteessa todetaan, että oppilasmäärät ovat laskeneet viime vuosina niin Torniossa kuin Haaparannalla. Ennusteiden mukaan lasten määrä kummassakin kaupungissa vähenee edelleen nopeasti. Kielikouluun on ollut yhä vaikeampi saada oppilaita varsinkin Torniosta.
Aiheesta aiemmin: