Neil Strauss laittoi Mötley Crüen koko uskomattoman tarinan yksien kansien väliin jo vuonna 2001 kirjassa The Dirt, suomeksi Törkytehdas.
Kirjasta muodostui nopeasti rockin kaanoniin kuuluva eepos. Bändin tarinaa ja elostelua kauhisteltiin ja ihasteltiin. Tarina on suorasukainen ja nimensä mukaan likainen.
Kirjasta on tehty elokuvasovitusta pitkään ja hartaasti. Vihdoinkin sen ensi-ilta on aivan ovella. Leffateatteriinkaan ei tarvitse mennä, sillä The Dirt pamahtaa suoratoistopalvelu Netflixiin 22. maaliskuuta.
Machine Gun Kelly on Tommy Lee
Tommy Lee (vas.) ja Machine Gun Kelly
Räppäri Machine Gun Kelly on uusi hahmo viihdebisneksessä, mutta lyhyestä urastaan huolimatta mies on esiintynyt säännöllisesti levyjen streamaustilastoissa sekä televisiossa, että elokuvissa. Kellyllä on yksi etu muihin näyttelijöihin nähden: hän kantaa kehossaan yhtä paljon tatuointeja kuin esikuvansakin. Tänä vuonna mies nähdään The Dirtin lisäksi sci-fi-leffassa Captive State.
Douglas Booth on Nikki Sixx
Nikki Sixx (vas.) ja Douglas Booth
Douglas Booth on aiemmin näytellyt Culture Clubin nokkamiestä Boy Georgea BBC:n elokuvassa Worried About the Boy. Booth on syntynyt Lontoossa ja hänet on nähty muun muassa Wachowskin Jupiter Ascending -elokuvassa.
Daniel Webber on Vince Neil
Vince Neil (vas.) ja Daniel Webber
Australiasta kotoisin oleva Daniel Webber teki läpimurtonsa Amerikassa näyttelemällä Lee Harvey Oswaldia Stephen Kingin kirjaan perustuvassa tv-elokuvassa 11.22.63, jossa aikamatkaaja yrittää estää John F. Kennedyn salamurhan. Hän on myös näytellyt Netflixin The Punisher -sarjassa.
Iwan Rheon on Mick Mars
Mick Mars (vas.) ja Iwan Rheon
Iwan Rheon on jo iso tähti. Hänet muistetaan eritoten ilkeän Ramsay Boltonin roolista suosikkisarjassa Game of Thrones. Hänet voi nähdä myös Maximuksena Marvelin Inhumans-sarjassa.
Tony Cavalero on Ozzy Osbourne
Ozzy (vas.) ja Tony Cavalero
Ozzylla on ollut iso rooli Mötleyn uran alkuvaiheessa muun muassa yhteisen kiertueen merkeissä. Kiertueen, jossa käytiin kiivasta kisaa siitä, kuka käyttäytyy törkeimmin.
Tony Cavalero on näytellyt muun muassa Dewey Finniä School of Rockin tv-versiossa sekä lukuisissa muissa tv-sarjoissa ja elokuvissa.
Rebekah Graf on Heather Locklear
Heather Locklear (vas.) ja Rebekah Graf
Rebekah Graf on nähty muun muassa sitcomissa My Roommate Sam. Hän näyttelee The Dirt -elokuvassa Heather Locklearia, joka oli naimisssa Tommy Leen kanssa vuodesta 1986 vuoteen 1993.
