Wikipedia

Waters Edge

Sweet-yhtyeen albumi 1980

Waters Edge on brittiläisen Sweet-yhtyeen kahdeksas studioalbumi vuodelta 1980. Kahden kunnianhimoisemman albumin jälkeen Sweet siirtyi kohti suoraviivaisempaa poprockia, ja kosketinsoittimet ovat sillä yhtyeen aiempia levyjä vahvemmin esillä. Nykyaikaisemmasta saundista huolimatta Waters Edge ei menestynyt kaupallisesti, kuten eivät myöskään alkuperäisen Sweetin uran viimeiset singlet ”Give the Lady Some Respect” ja ”Sixties Man”.

Waters Edge
Sweet
Studioalbumin Waters Edge kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  1979–1980
 Studio  Eastern Sound, Toronto
Kingsway Recorders, Lontoo
Marquee Studios, Lontoo[1]
 Julkaistu elokuu 1980
 Formaatti LP, MC, 8-raita, CD
 Tuottaja(t) Sweet, Pip Williams
 Tyylilaji poprock, glam rock, AOR
 Kesto 36.03
 Levy-yhtiö Polydor, Capitol
Muut kannet

Pohjoisamerikkalainen painos Sweet VI
Sweetin muut studioalbumit
Cut Above the Rest
1979		 Waters Edge
1980		 Identity Crisis
1982
Singlet albumilta Waters Edge
  1. ”Give the Lady Some Respect”
    Julkaistu: huhtikuu 1980
  2. ”Sixties Man”
    Julkaistu: lokakuu 1980

Capitol Records julkaisi albumin Yhdysvalloissa ja Kanadassa nimellä Sweet VI, jossa oli erilainen kansikuva ja kappalejärjestys. Se oli yhtyeen ensimmäinen Pohjois-Amerikassa julkaistu studioalbumi, joka ei saavuttanut lainkaan sijoitusta Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla. Heikon menestyksen myötä Sweetin levytyssopimus Pohjois-Amerikassa päättyi. Hiipuva suosio turhautti yhtyettä, joka hajosi seuraavan vuoden 1981 alkupuolella.

Sweetin manageri David Walker järjesti levylle ulkopuolista sävellysapua, joten albumilla on muidenkin kuin yhtyeen jäsenten kirjoittamia kappaleita. Osan albumista tuotti Status Quon tuottajana työskennellyt Pip Williams.

Tausta

muokkaa

Sweet oli ollut 1970-luvun alussa ja puolivälissä Britannian suosituimpia glam rock -yhtyeitä. Vuoden 1976 aikoihin menestys alkoi hiipua, mutta vielä 1978 Sweet nousi hetkeksi listoilla korkealle kappaleella ”Love Is Like Oxygen”. Seuraavana vuonna laulusolisti Brian Connolly lähti yhtyeestä. Jäljelle jäänyt kolmikko Steve Priest (bassokitara, laulu), Andy Scott (kitara, laulu) ja Mick Tucker (rummut, laulu) julkaisi samana vuonna albumin Cut Above the Rest.[2] Se ylsi vain sijalle 49 Saksan liittotasavallassa[3] ja sijalle 151 Yhdysvalloissa.[4]

Työstö

muokkaa

Kolmijäsenisen Sweetin toisen albumin tekeminen aloitettiin vuoden 1979 lopulla. Sitä äänitettiin Torontossa ja Lontoossa, ja valmista materiaalia kertyi enemmän kuin albumille mahtui.[5] Yli jääneitä kappaleita julkaistiin Sweetin seuraavalla albumilla Identity Crisis (1982).[6]

Sweet tuotti levyn itse lukuun ottamatta kappaleita ”Sixties Man” ja ”Give the Lady Some Respect”, joiden tuotannosta vastasi yhtyeen jäsenille jo sen alkuajoilta tuttu Pip Williams.[5] Työskentely hänen kanssaan ei ollut Sweetille täysin mieluisaa, sillä Williams oli ollut yksi studiomuusikoista, joka oli soittanut yhtyeen 1970-luvun alun singleillä, kun yhtyeen jäsenten oli annettu ainoastaan laulaa.[7] Levyllä on myös yhtyettä sen Yhdysvaltain-kiertueella avustaneen kitaristin Ray McRinerin kappaleita.[8] Sekä hänen että Pip Williamsin kappaleet järjesti albumille Sweetin manageri David Walker, jonka asiakkaisiin molemmat kuuluivat.[7] Andy Scottin mukaan ne lisättiin valmiiksi luullulle levylle sen jälkeen, kun yhtyeelle kommentoitiin, että albumilta puuttuvat potentiaaliset singlehitit.[9]

»Waters Edgen levyttäminen tuntui paluulta alkuun. Hallinto tuputti meille tuottajan ja kappaleet, heillä oli iso rooli julkaisemisessa. Olimme taas lähtöruudussa, ja se näkyi, koska albumilla ei ole lainkaan sydäntä. Menimme studioon, teimme levyn ja lähdimme pois.»
(Mick Tucker, Sweetin rumpali[10])

Myös Steve Priest muisteli jälkeenpäin Waters Edgeä ja sen äänittämistä kielteisesti. Priest kutsui albumin musiikkia ”nojatuolirockiksi”,[10] ja hän inhosi erityisesti ”Sixties Mania”.[7] Sen sijaan Andy Scottin mielestä levystä tuli ”todella uskottava”.[11]

Levyn äänityksiä varjosti Mick Tuckerin vaimon tapaturmainen kuolema.[5] Rumpuja soittaa Tuckerin lisäksi vierailevana muusikkona Martin Hodgson.[1] Albumilla esiintyy myös jo pidempään Sweetin mukana ollut John Milesin entinen kosketinsoittaja Gary Moberley, joka oli noussut epävirallisen jäsenen asemaan.[2][5] Tämä myös auttoi joidenkin kappaleiden tekemisessä.[7]

Musiikki

muokkaa

Tyyli

muokkaa

Waters Edge -albumilla Sweet siirtyi kunnianhimoisempien Level Headed- ja Cut Above the Rest -albumien jälkeen kohti suoraviivaisempaa poprockia.[2] Rate Your Music -sivusto luettelee sen tyylilajeiksi myös glam rockin ja AOR:n.[12] Etenkin kosketinsoittaja Gary Moberley oli merkittävässä roolissa yhtyeen saundin nykyaikaistamisessa.[2] Koskettimet ovatkin levyllä Sweetin aiempia albumeja voimakkaammin esillä, ja niitä soittaa myös kitaristi Andy Scott.[5]

Pip Williamsin tuottamat kappaleet ”Sixties Man” ja ”Give the Lady Some Respect” eroavat levyn yleislinjasta. Keijo Väistön ja Jukka Perttusen teoksessa The Sweet – Purkkaa, jytää, glamouria ja hysteriaa (2003) sanotaan ”Sixties Manin” muistuttavan saman ajan Status Quo -albumeja, jotka nekin olivat Williamsin tuottamia.[13]

Kappalemateriaali

muokkaa
Ääninäytteet
Nimikappale ”Waters Edge” käsittelee Sweetin basisti-laulajan Steve Priestin turhautumista Britanniassa asumiseen.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Albumin ensimmäinen kappale on ”Sixties Man”, jonka kirjoittivat yhtyeen ulkopuoliset Pip Williams ja Peter Hutchins. Kappale käsittelee tunnustusta 1960-luvun musiikille ja ikävästä Woodstockiin ja Strawberry Fieldiin. Steve Priest on kertonut, että manageri David Walker toi sen vastahakoisen yhtyeen levytettäväksi. Sitä seuraava kappale on rokkaavampi Sweetin muusikoiden yhteinen sävellys ”Getting in the Mood for Love”. Kolmantena kuullaan Styx- ja Yes-yhtyeiltä vaikutteita saanut ”Tell the Truth”. ”Own Up” on kitaravoittoinen kappale, jonka ovat säveltäneet Sweetin jäsenet yhdessä. Se on kirjoitettu Yhdysvaltain-versiossa väärin, ”Own Up, Take a Look at Yourself”, joka on yhtyeen vanhempi kappale. A-puolen päättää Ray McRinerin säveltämä, heavyriffiin perustuva ”Too Much Talking”.[14]

B-puolen aloittaa ”Thank You for Loving Me”, jonka nimen keksi Steve Priest hänen vaimonsa vierailtua studiossa. Kappale on kuitenkin merkitty Andy Scottin ja Gary Moberleyn nimiin. ”At Midnight” on Andy Scottin säveltämä suoraviivainen hard rock -kappale. Nimikappale ”Waters Edge” oli kirjoitettu alun perin ”Big Apple Waltz” -singlen B-puolta ajatellen, mutta silloin se oli hyvin erilainen. Kappale kertoo Steve Priestin turhautumisesta Britanniassa asumiseen.[14] Priest on kertonut, ettei hänellä ollut enää muita syitä asua maassa kuin vanhempansa ja veljensä, ja lisäksi hänellä oli ongelmia korkean verotuksen kanssa. Priest muuttikin pian New Yorkiin.[15] ”Hot Shot Gambler” on musiikillisesti country rockia. Sen tekijäksi on merkitty Priest, mutta muistelmissaan hän kertoo tosiasiallisiksi säveltäjiksi Scottin ja Moberleyn.[13] Päätöskappale on poppia edustava Ray McRinerin sävellys ”Give the Lady Some Respect”.[16]

Steve Priest laulaa edellisalbumin tavoin valtaosan Waters Edgen kappaleista, ja kappaleissa ”Tell the Truth” ja ”Thank You for Loving Me” hän jakaa lauluosuudet Andy Scottin kanssa. Scott on solistina kappaleissa ”Too Much Talking” ja ”At Midnight”. Kappaleen ”Own Up” laulaa poikkeuksellisesti Mick Tucker.[14][2]

Kansitaide

muokkaa
Waters Edge -albumin takakansi.

Albumin kansitaiteen suunnitteli Alwin Clayden ja valokuvasi John Shaw. Kannessa on studiossa toteutettu kuva matkatelevisiosta rannalla auringonlaskun aikaan. Kuvaruudussa näkyvät Sweetin jäsenet, ja television antenni on yhtyeen logon muotoinen. Takakansi mukailee tietokoneen näyttöä, ja alareunassa esitetään tietokoneanimaatiota hyödyntäen, kuinka etukannen kuva on lavastettu.[14]

Pohjois-Amerikan-painoksen Sweet VI pelkistetyssä kannessa Sweetin logo ja roomalainen numero 6 täyttävät lähes koko kannen.[14] Kansitaiteesta vastasi Roy Kohara.[17]

Julkaisu ja vastaanotto

muokkaa

Myynti ja painokset

muokkaa

Polydor Records julkaisi Waters Edge -albumin elokuussa 1980.[18] Sweet oli menettänyt valtaosan takavuosien fanikunnastaan,[2] eikä levy saavuttanut kaupallista suosiota, mikä turhautti yhtyettä.[13] Albumin tavoin myöskään singlet ”Give the Lady Some Respect” ja ”Sixties Man” eivät saavuttaneet sijoituksia Britannian listalla[2] ja jäivät alkuperäisen Sweetin viimeisiksi singlejulkaisuiksi.[16] Molemmista kappaleista kuvattiin promovideot, ja vaikka yhtyeen esiintymiset televisiossa olivat käyneet vähiin, ”Sixties Manin” se soitti Galaxy-ohjelman pilottijaksossa.[2]

Yhdysvalloissa ja Kanadassa albumin julkaisi Capitol Records nimellä Sweet VI. Siinä oli erilainen kappalejärjestys.[14] Albumin nimi perustui siihen, että kyseessä oli Sweetin kuudes Pohjois-Amerikassa ilmestynyt studioalbumi, sillä yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä oli jätetty siellä julkaisematta.[2] Sweet VI oli yhtyeen Pohjois-Amerikassa julkaistuista studioalbumeista ensimmäinen, joka ei noussut Bilboardin listalla edes 200 myydyimmän joukkoon.[4] Yhtyeen levytyssopimus Pohjois-Amerikassa päättyi, kun Capitol kieltäytyi uusimasta sopimusta albumin heikon menestyksen vuoksi, eivätkä muutkaan amerikkalaiset yhtiöt olleet Sweetistä kiinnostuneita.[19]

Albumi ilmestyi alun perin vinyylilevynä[12] ja C-kasettina. Pohjoisamerikkalainen painos Sweet VI julkaistiin lisäksi 8-raitana.[20] Ensimmäinen CD-painos ilmestyi 1992.[21] Vuonna 2010 julkaistiin remasteroitu CD-versio, jossa oli bonuskappaleita.[12]

Arvioita

muokkaa
Kriitikoiden vastaanotto
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
Allmusic[22]3.5/5 tähteä
Allmusic (Sweet VI)[23]2/5 tähteä
Record Mirror[2]5/5 tähteä

Britanniassa kriitikot suhtautuivat albumiin uteliaisuudella. Sounds-lehden Sandy Robertson kirjoitti albumin olevan kuin outo yhdistelmä Mick Ronsonin kitaransoittoa ja Queenin demoja. Hän myös valitti yhtyeen mieltymystä tuottaa ”pikkutarkkaa melodraamaa ala-arvoisella materiaalilla”.[10] Record Mirror -lehden arvostelussa Dante Bonutto suhtautui levyyn myönteisemmin ja antoi sille täydet viisi tähteä. Hänen mielestään Waters Edge osoittaa, että Sweet on ilman Brian Connollyakin ”purukumipoptaiteen mestari”. Albumia hän kuvasi ”vastustamattomasi paketiksi” ja sanoi sen olevan ”kauniisti tuotettu, taitavasti soitettu ja välittömästi mieleenpainuva”.[2]

Allmusicin myöhemmässä arvostelussa Tim Sendra kirjoittaa, että albumilla yhtye palasi vahvuuteensa eli mieleenpainuvien poplaulujen esittämiseen. Sendran mielestä albumi ei juurikaan kuulosta vanhalta Sweetiltä, mutta kappaleet ”Sixties Man”, ”At Midnight”, ”Getting in the Mood for Love” ja ”Hot Shot Gambler” ovat koukuttavaa ja yllättävän hyvää 1980-luvun virtaviivaista poppia. Kappaleesta ”Tell the Truth” hän löytää voimakkaita vaikutteita Electric Light Orchestralta. Sendra antaa albumin arvosanaksi 3,5 tähteä viidestä mahdollisesta.[22]

Julkaisun jälkeen

muokkaa

Sweet ei konsertoinut vuonna 1980 lainkaan.[2] Suunnitelmat albumin myyntiä edistävästä kiertueesta kariutuivat Mick Tuckerin sairastuttua haimatulehdukseen, johon hän tarvitsi sairaalahoitoa suurimman osan loppuvuodesta.[19] Yhtye teki viimeiset esiintymisensä tammi–maaliskuussa 1981 Britannian-kiertueella,[2] minkä jälkeen se käytännössä hajosi.[6] Levytyssopimus Polydorin kanssa Euroopassa edellytti kuitenkin vielä yhtä albumia, ja vuonna 1982 julkaistiinkin postuumisti alkuperäisen Sweetin viimeinen levy Identity Crisis.[2]

Kappalelista

muokkaa

Waters Edge

A-puoli

  1. Sixties Man – 4.10 (säv. Williams, Hutchins)
  2. Getting in the Mood for Love – 3.02 (säv. Scott, Priest, Tucker)
  3. Tell the Truth – 3.32 (säv. Scott, Priest, Moberley)
  4. Own Up – 3.16 (säv. Scott, Priest, Tucker)
  5. Too Much Talking – 3.57 (säv. McRiner)

B-puoli

  1. Thank You for Loving Me – 3.44 (säv. Scott, Moberley)
  2. At Midnight – 3.20 (säv. Scott)
  3. Waters Edge – 2.56 (säv. Scott, Priest, Tucker)
  4. Hot Shot Gambler – 3.35 (säv. Priest)
  5. Give the Lady Some Respect – 4.28 (säv. McRiner)[1]

CD-version bonuskappaleet (2010)

  1. Tall Girls
  2. Oh Yeah!
  3. Sixties Man (singleversio)
  4. Give the Lady Some Respect (singleversio)[2]

Sweet VI

A-puoli

  1. Sixties Man – 4.08 (säv. Williams, Hutchins)
  2. Own Up, Take a Look at Yourself – 3.16 (säv. Scott, Priest, Tucker)
  3. Too Much Talking – 3.57 (säv. McRiner)
  4. Tell the Truth – 3.30 (säv. Scott, Priest, Moberley)
  5. Getting in the Mood for Love – 3.01 (säv. Scott, Priest, Tucker)

B-puoli

  1. Thank You for Loving Me – 3.40 (säv. Scott, Moberley)
  2. At Midnight – 3.16 (säv. Scott)
  3. Waters Edge – 2.54 (säv. Scott, Priest, Tucker)
  4. Hot Shot Gambler – 3.32 (säv. Priest)
  5. Give the Lady Some Respect – 3.27 (säv. McRiner)[17]

Singlet

muokkaa
”Give the Lady Some Respect” (huhtikuu 1980, Polydor)
  1. Give the Lady Some Respect
  2. Tall Girls

Singleä ei julkaistu Yhdysvalloissa.[24]


”Sixties Man” (lokakuu 1980, Polydor, Capitol)
  1. Sixties Man
  2. Oh Yeah[24]
  3. Waters Edge (Yhdysvallat)[25]

Tekijät

muokkaa

Muusikot

Sweet

Muut

  • Gary Moberley – piano, urut, syntetisaattorit
  • Jerry Hart – syntetisaattorien ohjelmointi
  • Martin Hodgson – rummut[1]

Tuotanto

  • Pip Williams – tuottaja (”Sixties Man” ja ”Give the Lady Some Respect”)
  • Trevor Griffin – PA-ääni-insinööri
  • Louis Austin – äänittäjä (Eastern Sound)
  • Michael Jackson – nauhaoperaattori (Eastern Sound)
  • Chas Watkins – äänittäjä (Kingsway Recorders)
  • John Eden – äänittäjä (Marquee Studios)
  • Alwyn Clayden – art director, kannen suunnittelu
  • John Shaw – valokuvat[1]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. 1 2 3 4 5 Sweet: Waters Edge -albumin takakannen ja levykeskiön tiedot. Polydor Records. 1980. 2344 154.
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 Sweet: Waters Edge -CD-levyn kansilehden tiedot. Kirjoittanut Phil Hendriks. 7T's Records. 2010. GLAM CD 106.
  3. ↑ norwegiancharts.com - The Sweet - Cut Above The Rest Norwegiancharts.com. Viitattu 16.3.2026. (englanniksi)
  4. 1 2 Sweet – Biography, Music & News - Billboard Billboard.com. Billboard Media, LLC. Viitattu 20.2.2026. (englanniksi)
  5. 1 2 3 4 5 Väistö & Perttunen 2003, s. 74–75.
  6. 1 2 Väistö & Perttunen 2003, s. 78.
  7. 1 2 3 4 Thompson 2010, s. 240.
  8. ↑ Väistö & Perttunen 2003, s. 73.
  9. ↑ Andy Scottin haastattelu 2014, kohta 3.31.
  10. 1 2 3 Thompson 2010, s. 241.
  11. ↑ Andy Scottin haastattelu 2014, kohta 3.03.
  12. 1 2 3 Waters Edge by Sweet (Album, Glam Rock) Rateyourmusic.com. Sonemic, Inc. Viitattu 17.2.2026. (englanniksi)
  13. 1 2 3 Väistö & Perttunen 2003, s. 76–77.
  14. 1 2 3 4 5 6 Väistö & Perttunen 2003, s. 75–76.
  15. ↑ Priest, Steve: Are You Ready, Steve? s. 123. Steve Priest, 1994.
  16. 1 2 Väistö & Perttunen 2003, s. 73, 77.
  17. 1 2 Sweet: Sweet VI -vinyylialbumin takakannen ja levykeskiön tiedot. Polydor Records. 1980. ST-12106.
  18. ↑ Thompson 2010, s. 258.
  19. 1 2 Thompson 2010, s. 242.
  20. ↑ Sweet – Waters Edge – Releases Discogs.com. Discogs. Viitattu 17.2.2026. (englanniksi)
  21. ↑ Väistö & Perttunen 2003, s. 146.
  22. 1 2 Sendra, Tim: Waters Edge - Sweet – Allmusic Allmusic.com. Allmusic, Netaktion LLC. Viitattu 18.2.2026. (englanniksi)
  23. ↑ VI - Sweet – Album Allmusic.com. Allmusic, Netaktion LLC. Viitattu 18.2.2026. (englanniksi)
  24. 1 2 Thompson 2010, s. 249.
  25. ↑ Thompson 2010, s. 254.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Waters_Edge&oldid=23912066”