Ville

miehen etunimi

Ville on suomalainen miehen etunimi. Se on muunnos saksalaisperäisestä Vilhelm-nimestä ja nimestä Villehart ja myöhemmin myös näiden muunnoksista saaneista Vilhosta ja Viljamista.[1] Villen nimipäivää vietetään 6. huhtikuuta. Suomalaisessa almanakassa Ville on ollut vuodesta 1950.[2]

Ville
Nimipäivä  
 suomenkielinen 6. huhtikuuta
 ruotsinkielinen 6. huhtikuuta
 ortodoksinen
Muunnelmia Vilho, Vili, Wille
Vastineita eri kielissä Wilhelm, William, Willem, Guillaume
Nimen alkuperä Vilhelm

Ville-nimi yleistyi jo 1800-luvulla mutta kasvatti suosiotaan selvästi 1970-luvulla.[3] Ville on Suomen tavallisimpia miesten etunimiä: Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan 1900-luvun alusta helmikuuhun 2026 mennessä nimen Ville on saanut 36 358 miestä ja alle 10 naista.[4] Nimen kulta-aikaa oli 1980- ja 1990-luku, jolloin se annettiin Suomessa 21 630 henkilölle.[4] Suosituimmillaan nimi oli 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa, jolloin se oli Suomen suosituin poikien ensimmäinen nimi.[3] Viime aikoina Ville ei ole enää ollut muotinimi muttei vieläkään läheskään unohtunut: vielä 2010-luvulla Villejä nimettiin Suomessa 1 430.[4]

Lisäksi nimi on annettu noin 510 henkilölle muodossa Wille.[4]

Tunnettuja Villejä ja Willejä

muokkaa

Kuvitteellisia Villejä

muokkaa

Nimen muita merkityksiä

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Anne Saarikalle, Johanna Suomalainen: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, s. 970
  2. Villen nimipäivä Nimipäivä.fi. Viitattu 12.3.2014.
  3. 1 2 Anne Saarikalle, Johanna Suomalainen: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, s. 791. Gummerus, 2007. ISBN 978-951-2-07143-2
  4. 1 2 3 4 Nimipalvelu, etunimihaku Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 10.2.2026.

Aiheesta muualla

muokkaa