Subjekti (lauseenjäsen)

Subjekti, vanhoissa suomen kieliopeissa myös alus, on lauseenjäsen. Se on verbin ensisijainen täydennys, eli lauseessa on yleensä predikaattiverbin lisäksi vähintään subjekti. Eurooppalaisessa kielioppiperinteessä subjekti on ollut tapana samastaa ”tekijään”, ja useiden lauseopin kuvausmallien lähtökohtana on lauseen perustava jako subjektiosaan (subjekti määritteineen) ja predikaattiosaan (verbi ja sen täydennykset, esimerkiksi objekti ja adverbiaali).

Subjektin määrittäminen

Prototyyppinen subjekti on suomessa (ja yleensäkin nominatiivi-akkusatiivikielissä) nominatiivisijainen substantiivi tai substantiivilauseke, joka on merkitykseltään agentti eli aktiivinen toimija ja jonka kanssa predikaattiverbi kongruoi (eli taipuu subjektin mukaisessa persoonassa ja luvussa). Prototyyppinen subjekti sijaitsee lauseessa teemapaikalla (topiikkina) – suomessa ja useissa muissakin Euroopan kielissä verbin edellä – eli se on myös psykologinen subjekti, ”se, mistä puhutaan”, ja usein puhujalle ja kuulijalle tuttu tai tunnistettavissa. Kaikki subjektit eivät kuitenkaan sovi näihin kriteereihin. Esimerkiksi englannin lauseessa dirt attracts flies tai sen suomennoksessa lika houkuttelee kärpäsiä ”lika” (dirt) tulkitaan yleensä kieliopilliseksi subjektiksi, mutta se ei ole aktiivinen toimija. Muiden kuin prototyyppisten subjektien tapauksessa subjektin käsite ei välttämättä ole selvärajainen, ja ergatiivikielten kuvaukseen subjektin käsite ei sovi laisinkaan.

Prototyyppisen substantiivilauseke-subjektin tai muun nominin ohella subjektina voi olla myös esimerkiksi lause (engl. that oil floats on water is a fact ’(se,) että öljy kelluu veden pinnalla on tosiasia’), verbin infiniittimuotoon perustuva rakenne (Margaretaa pelotti mennä ulos, vrt. ulos meneminen pelotti Margaretaa) tai adpositiolauseke (engl. between 6 and 9 will suit me ’6:n ja 9:n välillä sopii minulle’).

Joissakin kielissä, kuten suomessa, ovat mahdollisia myös lausetyypit, joissa verbillä ei ole lainkaan ykkösargumenttia. Suomessa tämmöisiä ovat tyypillisesti sääilmiöihin liittyvät verbit ja lauserakenteet, esimerkiksi sataa (vrt. engl. It is raining, jossa on pakollinen muodollinen subjekti it). Ns. pro-drop-kielissä puolestaan subjektipronomini voi jäädä pois ja subjektipersoona ilmaistaan pelkästään verbin taivutuksella. Tällaisia ovat suomi ja sen useimmat sukukielet, samoin latina ja useat romaaniset kielet, vähemmässä määrin nykyiset germaaniset kielet. Esimerkkejä:

• espanja: ¿Ves este tronco?
• italia: Vedi questo tronco?
• suomi: Näetkö tämän puunrungon?

Subjekti on tyypillisesti ns. syntaktinen napa (engl. syntactic pivot), joka voidaan jättää pois samasubjektisia lauseita rinnastettaessa. Esim. Matti lähti maailmanympärysmatkalle, mutta Ø ei pitänyt Intiasta.^lähde?

Usein kaikki prototyyppisen subjektin kriteerit eivät täyty, Esim. ruotsin lauseessa Stenen såg pojken voidaan subjektiksi olettaa pojken (’kiven näki poika’) luonnollisen semantiikan avulla: tulkinta ’kivi näki pojan’ on arkiajattelussa mieletön. Pojken ei kuitenkaan sijaitse lauseessa subjektin asemassa verbin edellä, eikä ruotsissa ole morfologista sijanmerkintää (jossa nominatiivissa oleva subjekti voitaisiin erottaa akkusatiivimuotoisesta objektista) eikä verbintaivutusta, joka tässä auttaisi subjektin ja objektin erottamisessa.^lähde?

Subjekti suomen kieliopissa

Iso suomen kielioppi erottelee kolme subjektityyppiä:

1. Perussubjekti on nominatiivimuodossa, ja verbi kongruoi sen kanssa: Sinä olet oikeassa. Tahrat ovat tulleet viinipullosta.
2. E-subjektilla eli eksistentiaalilauseen subjektilla on objektimaisia piirteitä. Se on usein partitiivimuotoinen, sijaitsee objektin paikalla verbin jäljessä eikä laukaise verbin kongruenssia: Pöytäliinaan tuli tahroja. Pöydässä on jo lasit ja lautaset. (Vrt. vastaaviin objekteihin: Viinipullo jätti pöytäliinaan tahroja. Tarjoilija toi pöytään lasit ja lautaset.)
3. Genetiivisubjektiksi Iso suomen kielioppi nimittää nesessiivirakenteen (minun täytyy mennä) ja joidenkin infiniittirakenteiden (”lauseenvastikkeiden”) genetiivimuotoista, merkitykseltään subjektia vastaavaa jäsentä (luulisi tahrojen lähtevän tällä, vrt. luulisi, että tahrat lähtevät tällä).

E-subjektin objektimaisuutta on suomen kielen tutkimuksessa pohdittu paljon, eivätkä kaikki tutkijat pidä sitä subjektina lainkaan. Selkeimpiä objektimaisia piirteitä on se, että omistusrakenteissa ja toisinaan myös eksistentiaalilauseissa tällaisena ”subjektina” esiintyvät persoonapronominit ovat akkusatiivimuodossa: Onhan minulla sinut. Tuossa näkyy sinutkin.

Nesessiivirakenteen ”genetiivisubjektia” ei suomalaisessa kielioppiperinteessä ole pidetty subjektina vaan ns. datiiviadverbiaaliin rinnastuvana kokijaa tai vastaanottajaa ilmaisevana adverbiaalina. Iso suomen kielioppi kuitenkin tulkitsee sen subjektiksi, koska tällaisissa lauseissa ei usein ole muuta varsinaista subjekti-nominilauseketta ja koska tämmöiset genetiivimuodot saattavat merkitykseltäänkin erota allatiivimuotoisista datiiviadverbiaaleista: lauseessa urheilijoiden sopii hyvin poiketa Tampereelle genetiivimuoto urheilijoiden ilmaisee yleistä velvoitusta tai suositusta, allatiivimuotoinen adverbiaali (urheilijoille sopii hyvin poiketa Tampereelle) taas kuvaa urheilijat itsenäisempinä toimijoina tai arvioijina.

Suomen kielessä on useita ns. erikoislausetyyppejä, joissa subjektia ei ole lainkaan tai se poikkeaa ominaisuuksiltaan perussubjektista. Eksistentiaali- ja omistuslauseiden lisäksi tällaisia ovat esimerkiksi kvanttorilause (Syitä on monenlaisia), tuloslause (Meistä tuli kuuluisia) ja tunnekausatiivilause (Minua pelottaa).