Sonny Rollins
Walter Theodore ”Sonny” Rollins (7. syyskuuta 1930 New York – 25. toukokuuta 2026 Woodstock, New York[1]) oli yhdysvaltalainen tenorisaksofonisti. Rollins teki pitkän tuotteliaan uran jazzmusiikin parissa aloitettuaan esiintymisen jo 11-vuotiaana. Rollins levytti ja konsertoi vielä 2000-luvulla ja työskenteli uransa aikana muun muassa John Coltranen, Miles Davisin,Thelonious Monkin ja Art Blakeyn kanssa[1].
Nuoruus ja opiskelu
muokkaaWalter Theodore Rollins syntyi New Yorkissa 1930 Neitsytsaarilta kotoisin olleille vanhemmille. Hän kasvoi Harlemin Sugar Hillin alueella, jossa asui monia aikansa keskeimpiä jazzmuusikoita. Walter sai lempinimen Sonny isoäidiltään.[1][2]
Rollins alkoi soittaa saksofonia seitsemänvuotiaana. Hän oli saanut musiikillisen innostuksensa pianoa soittavalta siskoltaan ja viulua soittavalta veljeltään sekä monilta jazzmuusikoilta. Rollins kasvoi hyvin musiikkipainotteisessa ympäristössä, sillä yhdessä hänen high school -yhtyeessään soittivat tulevat muusikot Jackie McLean, Kenny Drew ja Art Taylor. Koulun jälkeen hän soitti muun muassa Bud Powellin ja J. J. Johnsonin kanssa.[1]
Ura
muokkaa
Rollins käytti nuorena heroiinia ja joutui 1950 vankilaan Rikers Islandille suoritettuaan aseellisen ryöstön saadakseen rahaa huumeita varten. Hän istui kymmenen kuukautta ja pystyi sen jälkeen vieroitumaan huumeista. Hänen seuraavat vuodet olivat tämän jälkeen kiireisiä.[1] Hän piti kuitenkin vuonna 1954 lyhyen tauon vieroitushoidon takia.[3]
Rollins aloitti 1951 yhteistyön Miles Davisin kanssa, ja hän sävelsi seuraavan kolmen vuoden aikana tunnetuimmat kappaleensa ”Oleon” ”Doxyn” ja ”Aireginin”.[3] Rollinsin ensimmäinen albumi yhtyeen johtajana julkaistiin 1953. Vuosikymmenen loppuun mennessä häneltä julkaistiin vielä 17 muutakin albumia. Niistä tunnetuimpia ovat Saxophone Colossus (1956), ilman piano soitettu vapaamuotoinen Way Out West (1957) ja Freedom Suite (1958), jonka 20 minuuttia kestävässä nimikappaleessa otettiin kantaa vapauden puolesta.[1]
Rollins oli 1959–1961 levytystauolla, jonka aikana hän harjoitteli ahkerasti soittotaitoaan paremmaksi. Hän soitti jopa 15-tuntisia päiviä Williamsburgin sillan jalkakäytävällä. Hänen paluualbuminsa nimi olikin The Bridge (1962). Rollinsin 1960- ja 1970-lukujen musiikkia voisi luonnehtia avantgarde- ja fuusiojazziksi. Hänen albumillaan What’s New (1962) on vaikutteita Latinalaisen Amerikan musiikista, kun taas albumit Sonny Meets Hawk! (1963) ja olivat East Broadway Run Down (1966) olivat vapaamuotoisempia. Rollinsin 1970-luvun albumeilla oli puolestaan huomattavasti rhythm and blues -vaikutteita ja kappalemateriaalia muun muassa Stevie Wonderilta ja Patrice Rushenilta.[1]
Rollins otti 1980-luvulla vaikutteita funkista ja calypsosta. Hän myös esiintyi Rolling Stonesin vuoden 19891 albumilla Tattoo You. Rollins keikkaili 1990-luvulla enemmän myös suuremmilla lavoilla, eikä niinkään enää pienillä yökerhoilla. Hän myös kampanjoi ilmaston lämpenemistä vastaan ja julkaisi 1998 albumin Global Warming. Hän joutui lopettamaan keikkailun 2014 keuhkofibroosin takia.[1]
Merkitys ja tunnustukset
muokkaaRollins oli erityisen merkityksellinen jazzimprovisaation parissa, ja hän vaikutti 1960- ja 1970-luvuilla useisiin avantgardea soittaneisiin saksofonisteihin. Rollins soitti usein improvisoituja saksofonisooloja ja muikkasi runsaasti sointiväriä ennen kuin siitä tuli suosittua jazzin parissa.[3] Rollins käytti jazzstandardeissa ja omissa sävellyksissään selkeitä ja koukuttavia melodioita. Saksofonisti Branford Marsalis on kutsunut häntä jazzin historian parhaimmaksi improvisojaksi.[1]
Rollins voitti urallaan kaksi Grammy-palkintoa, toisen parhaasta instrumentaalijazzin albumista ja toisen parhaasta instrumentaalijazzin esityksestä.[4] Rollinsille myönnettiin 2004 myös Grammy elämäntyöstä musiikin parissa. Vuonna 2016 hänen albuminsa Saxophone Colossus (1956) valittiin mukaan Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Recording Registry -kokoelmaan, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä yhdysvaltalaisia äänitteitä.[5] Lisäksi hän sai 2020 National Medal of Arts -palkinnon ja seuraavana vuonna Kennedy Center Honorsin.[3]
Yksityiselämä
muokkaaLevytyksiä
muokkaa- Sonny Rollins Quintet
- Sonny and the Stars
- Sonny Rollins With the Modern Jazz Quartet
- Mambo Jazz
- Moving Out
- Night at the Village Vanguard
- The Bridge
- Worktime
- Sonny Rollins Plus 4
- Tenor Madness
- Saxophone Colossus
- Sonny Rollins Plays for Bird
- Sonny Boy
- Tour de Force
- Sonny Rollins Vol I
- Way Out West
- Sonny Rollins Vol II
- The Sound of Sonny
- Newks Time
- First Recording 1957
- At Music Inn
Thelonious Monkin kanssa
muokkaa- ”Brilliant Corners”
- ”Monk”
- ”Thelonious Monk and Sonny Rollins”
Max Roachin kanssa
muokkaa- ”Jazz in 3/4 Time”
- ”Max Roach+4”
- ”Clifford Brown and Max Roach at Basin Street”
Miles Davisin kanssa
muokkaa- ”Miles Davis and Horns”
- ”Dig”
- ”Bags’ Groove”
- ”Collectors’ Items”
Lähteet
muokkaa- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Beaumont-Thomas, Ben: Sonny Rollins, colossus of jazz saxophone, dies aged 95 The Guardian. 26.5.2026. Viitattu 26.5.2026. (englanniksi)
- ↑ Mandel, Howard: Sonny Rollins, colossus of the saxophone, has died at 95 25.5.2025. NPR. Viitattu 26.5.2026. (englanniksi)
- 1 2 3 4 Sonny Rollins Encyclopedia Britannica. 25.5.2026. Viitattu 26.5.2026. (englanniksi)
- ↑ Sonny Rollins Recording Academy. Viitattu 26.5.2026. (englanniksi)
- ↑ Complete National Recording Registry Listing, Library of Congress. Viitattu 7.9.2020.