Faust (Goethe)

Goethen näytelmä

Faust on Johann Wolfgang von Goethen kirjoittama murhenäytelmä. Se koostuu kahdesta osasta Faust I (1808) ja Faust II (1832), ja perustuu Christopher Marlowen Faustiin. Teoksesta on olemassa myös varhainen keskeneräinen versio Urfaust.

Goethen Faustin ensimmäisen painoksen nimiösivu.
Faustin Walpurgisnacht eli vappua edeltävä valpurinyö

Goethen näytelmä pohjautuu vanhaan tarinaan tohtori Faustuksesta, jonka sanotaan myyneen sielunsa paholaiselle. Goethen näytelmässä tarina laajenee paraabeliksi, joka koskee koko ihmiskuntaa.

Goethe työskenteli Faustin parissa vuosikymmeniä ja on itse sanonut, että teksti on ”summa summarum” hänen elämästään. Pitkä työstämisaika selittää osin, miksi tekstissä on nähtävissä tyyliaineksia monista kirjallisista kausista, kuten klassisismista, valistuksesta, Sturm und Drangista ja romantiikasta. Lisäksi Goethe käyttää satiiria ja aineksia mysteerinäytelmästä. Näytelmän kohtaukset liittyvät toisiinsa vain löyhästi.

Näytelmän merkittävimmät henkilöt ovat oppinut lääkäri Heinrich Faust, paholainen Mefistofeles ja Faustin rakastettu Margareta.

Goethen Faustit kuuluvat maailmankirjallisuuteen. Etenkin Faust I sisältyy yhä 2000-luvulla monien saksalaisten lukioiden pakollisiin luettaviin, ja näytelmää esitetään edelleen usein saksalaisilla näyttämöillä.

Gustav Mahlerin sinfonian nro 8 Es-duuri (usein myös Tuhannen sinfonia) toinen osa käyttää Faustin II osan tekstiä.

Näytelmän runomitta on ketjusäe.

Faustin molemmat osat on suomentanut Otto Manninen (1934, 1936) sekä Lauri Sipari (2023, 2025); ensimmäisen osan ovat suomentaneet Kaarlo Forsman (1884) ja Valter Juva (1916).[1][2][3]

Aiheesta muualla

muokkaa
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Faust (Goethe)
  1. Odotetun Faust-näytelmäklassikon toisen osan uusi suomennos vihdoin saatavilla | Aviador Kustannus www.sttinfo.fi. Viitattu 19.6.2026.
  2. Faust 1 Arvosteleva Kirjaluettelo. 1936. Kirjasampo. Viitattu 19.6.2026.
  3. Maijastina Kahlos: Goethen Faust Parnasso. 19.8.2024. Suomen Kuvalehti. Viitattu 19.6.2026.