Brion James
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Brion Howard James (20. helmikuuta 1945 Redlands, Kalifornia, Yhdysvallat – 7. elokuuta 1999 Malibu, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on näytellyt muun muassa Ridley Scottin ohjaamassa elokuvassa Blade Runner. James näytteli vuonna 1991 televisiosarjan Kauhua kryptasta jaksossa ”Split Second”.
Lapsuus
muokkaaBrion syntyi 20. helmikuuta 1945 Redlandsissa, Kaliforniassa Ida Maelle ja Jimmy Jamesille. Jimmy rakensi kaupunkiin pienen elokuvateatterin poikansa ollessa parivuotias. Brion oppi nopeasti käyttämään projektoria isän työskentelyä vierestä seuraamalla.[1] Melkein päivittäin 1950-lukulaisia elokuvia katsellessaan hänelle kehkeytyi pian haave päästä itsekin näyttelemään elokuviin.
Kuolema
muokkaaBrion kuoli 7. elokuuta 1999 Kalifornian Malibussa sydänkohtaukseen 54-vuotiaana.
Osittainen filmografia
muokkaa- Blade Runner (1982)
- 48 tuntia (1982)
- Vihollisen armoilla (Enemy Mine, 1985)
- Konnajengi (Crimewave, 1985)
- Steel Dawn (1987)
- Keskipäivän painajainen (Nightmare at Noon, 1988)
- Tango & Cash (1989)
- Naapurissa kummittelee 3 (1989)
- Toiset 48 tuntia (Another 48 Hours, 1990)
- Nemesis (1992)
- The Player – Pelimies (1992)
- Jokikyttä (Striking Distance, 1993)
- Time Runner (1993)
- Killing me softly – kuolema hiljaisuudessa (The Soft Kill, 1994)
- Murha suorassa lähetyksessä (The Radioland Murders, 1994)
- Vaarallista seuraa (The Nature of the Beast, 1994)
- Ritariässä 2010 (Knight Rider 2010, 1994)
- Hong Kong 97 – vaaran valtakunta (Hong Kong 97, 1994)
- Roskajoukko (F.T.W., 1994)
- Kumppanina kuolema (The Companion, 1994)
- 2049 (Precious Find, 1996)
- Pahantekijä (Malevolence, 1996)
- Aikapommi (Bombshell, 1996)
- Chase Moran (Assault on Dome 4, 1996)
- The Fifth Element – puuttuva tekijä (The Fifth Element, 1997)
- Marco Polon kertomaton tarina (Marco Polo: Haperek Ha’aharon, 1997)
- The Operator (2000)
Lähteet
muokkaa- ↑ Brion James (Arkistoitu – Internet Archive) Psychotronic.com. Viitattu 4.8. 2011. (englanniksi)