Belémin ilmastokokous 2025

30. YK:n ilmastokokous

Belémin ilmastokokous (COP30, Conference of the Parties) järjestettiin Belémissä Brasiliassa 10.–21. marraskuuta 2025. Siinä YK:n ilmastonsuojelun puitesopimuksen allekirjoittajamaat kokoontuivat jälleen tarkastelemaan ilmastopolitiikkaansa.[1]

Virallinen ryhmäkuva.

Taustaa

muokkaa

Puitesopimuksen mukaan valtiot päivittävät viiden vuoden välein kansalliset päästövähennyssitoumuksensa (Nationally Determined Contribution, NDC), ja vuosi 2025 oli tällainen tarkasteluvuosi.[2] Syyskuuhun mennessä noin sata Pariisin sopimuksen osapuolta, jotka edustavat kahta kolmasosaa maailmanlaajuisista kasvihuonekaasupäästöistä, olivat määritelleet sitoumuksensa. Mukana olivat myös Kiina ja Nigeria.[3]

Sillä, että kokous järjestettiin keskellä Amazonin sademetsää, nähtiin paljon symboliarvoa. Presidentti Luiz Inácio Lula da Silva lupasi vuoden 2022 kampanjassaan kääntää edeltäjänsä Jair Bolsonaron sademetsää tuhoavan politiikan suunnan. Kaupungissa on vakavia ympäristö- ja turvallisuusongelmia, mutta sillä on kokemusta miljoonien osallistujien uskonnollisen tapahtuman järjestämisestä vuosittain.[4]

Yhdysvallat, jonka hiilidioksidipäästöt ovat Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurimmat[5], ei lähettänyt kokoukseen virallista edustusta. Aiemmin Yhdysvallat on ollut mukana kaikissa ilmastokokouksissa, myös Donald Trumpin ensimmäisellä kaudella.[6] Paikalla oli kuitenkin osavaltioiden ja kaupunkien edustajia.[7]

Kokous

muokkaa

Ensimmäisen päivän saavutuksena pidettiin sitä, että kokousagendasta päästiin sopuun – aikaisemmin agendoista on riidelty kiivaastikin. Kompromissin saamiseksi asialistalta tiputettiin neljä siihen ehdotettua kohtaa. Ne laitettiin kuitenkin erillisten ”puheenjohtajan konsultaatioiden” asialistalle.[8] Nämä kohdat olivat

  • Pariisin sopimuksen 9.1 artiklan täytäntöönpano, joka on kehitysmaiden ja pienten saarivaltioiden tärkein prioriteetti. Artikla velvoittaa kehittyneet maat tukemaan kehitysmaita taloudellisesti näiden ilmastotavoitteiden saavuttamisessa
  • kansainvälisen yhteistyön edistäminen ja ilmastonmuutokseen liittyvien kauppaa rajoittavien yksipuolisten toimenpiteiden aiheuttamien huolenaiheiden ratkaiseminen
  • kansallisten päästövähennyssitoumusten (NDC) tai ilmastotavoitteita koskevan synteesiraportin laatiminen ja 1,5 celsiusasteen tavoitteen ja täytäntöönpanon välisen kuilun korjaaminen
  • kaksivuotisten avoimuusraporttien (BTR) yhteenveto, jonka kautta osapuolet tiedottavat edistymisestään NDC-tavoitteidensa saavuttamisessa sekä kasvihuonekaasupäästöistään, sopeutumistoimistaan ja annetusta tai saadusta tuesta.

Toisena kokouspäivänä ryhmä Amazonin alueen alkuperäisasukkaita tunkeutui kokouspaikalle kiinnittääkseen huomiota alkuperäiskansojen tilanteeseen.[9] Torstaina 20. marraskuuta kokoustiloissa syttyi tulipalo, jonka vuoksi osallistujia evakuoitiin.[10]

Ilmastomielenosoittajia Belémissä 15. marraskuuta

Tulokset

muokkaa

Fossiilisista polttoaineista luopuminen on ollut vuosikausia vaikea aihe COP-kokouksissa. Tänä vuonna joukko maita perusti ”vapaaehtoisten koalition”, joka vaatii että suunnitelma, ”tiekartta”, fossiilisista luopumisesta liitetään kokouksen sitoviin päätöksiin. Koalitioon liittyi ensimmäisinä päivinä yli 60 maata.[11] Se ei kuitenkaan päässyt mukaan lopulliseen päätöslauselmaan kuin viittauksena. Päätöslauselmassa esitetään toimenpiteitä ilmastotoimien nopeuttamiseksi ja kehittyville maille annettavan rahoituksen kolminkertaistamista.[12] Kokouksessa päätettiin myös luoda oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi (Just Transition Mechanism, JTM), jolla vihreä siirtymä pyritään toteuttamaan muun muassa työläisten, naisten ja alkuperäiskansojen oikeuksia edistäen. Isäntämaa Brasilian tavoite päästä sopuun tiekartasta metsäkadon lopettamiseksi epäonnistui, mutta se perusti oman TFFF-sijoitusrahaston (Tropical Forest Forever Facility), jolla se pyrkii edistämään metsien suojelua.[13]

Useat tahot ilmaisivat pettymyksensä kokouksen tuloksiin. Euroopan unionin ilmastokomissaarin Wopke Hoekstran mukaan EU olisi halunnut kunnianhimoisempia päätöksiä, mutta hän katsoi silti kokouksen vieneen asioita oikeaan suuntaan. Kolumbian presidentti Gustavo Petro arvosteli sitä, ettei suunnitelmaa fossiilisista polttoaineista luopumisesta otettu mukaan päätöslauselmaan. Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri António Guterres myönsi, ettei kokouksessa saavutettu kaikkea tarvittavaa, mutta totesi työn kunnianhimoisemman ilmastopolitiikan puolesta jatkuvan. Sitä vastoin Intian ja Kiinan edustajat kehuivat kokousta menestykseksi.[14]

Vuoden 2026 ilmastokokous järjestetään Turkissa, mutta sen puheenjohtajana toimii Australia.[15]

Lähteet

muokkaa
  1. 2025 UN Climate Change Conference (UNFCCC COP 30) sdg.iisd.org. Viitattu 1.1.2025.
  2. YK:n pääsihteerin ilmastohuippukokous pyrkii vauhdittamaan päästövähennyssitoumuksia valtioneuvosto.fi. 22.9.2025. Viitattu 21.10.2025.
  3. Momentum Gathers Towards COP30 as Close to 100 Countries Signal New Climate Targets unfccc.int. 25.9.2025. Viitattu 21.10.2025.
  4. Belem, host of next year’s climate talks, is Amazonian city plagued with pollution and violence apnews.com. Viitattu 1.1.2025.
  5. CO2 Emissions by Country Worldometer. Viitattu 23.11.2025. (englanniksi)
  6. Milman, Oliver: No high-level US representatives will go to UN climate talks, Trump officials say The Guardian. 31.10.2025. Viitattu 23.11.2025. (englanniksi)
  7. Kuebler, Martin: Trump is not going to COP30 in Brazil, but America is Deutsche Welle. 11.11.2025. Viitattu 23.11.2025. (englanniksi)
  8. Shagun, Rudrath Avinashi: COP30: Agenda fight averted at Belem, but contentious issues still loom downtoearth.org.in. 11.11.2025. Viitattu 11.11.2025.
  9. Indigenous activists storm COP30 climate summit in Brazil, demanding action aljazeera.com. Viitattu 12.11.2025.
  10. Rämö, Milja: Tulipalo Brasilian ilmastokokouksessa – paikalla ollut nuori ilmastodelegaatti: Palohälytyksiä ei kuulunut Turun Sanomat. 20.11.2025. Viitattu 23.11.2025.
  11. The fossil fuel showdown looming at COP30 DW. 14.11.2025. Viitattu 16.11.2025.
  12. YK:n COP30-ilmastoneuvotteluissa päästiin sopuun yle.fi. Viitattu 22.11.2025.
  13. Carrington, Damian & Watts, Jonathan: Compromises, voluntary measures and no mention of fossil fuels: key points from Cop30 deal The Guardian. 22.11.2025. Viitattu 23.11.2025. (englanniksi)
  14. COP30: Key reactions to climate deal France 24. 22.11.2025. (englanniksi)
  15. Ilmastokokous sysäsi fossiilisista polttoaineista luopumisen sivuraiteelle Helsingin Sanomat. 22.11.2025. Viitattu 23.11.2025.

Aiheesta muualla

muokkaa