AdventureQuest Worlds
AdventureQuest Worlds, usein lyhennettynä AQWorlds tai yksinkertaisemmin AQW, on Artix Entertainmentin vuonna 2008 kehittämä selainpohjainen massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli (MMORPG). Toisin kuin monet muut MMORPG-pelit, AdventureQuest Worlds kehitettiin täysin Adobe Flashille. Pelillä on yli 35 miljoonaa rekisteröityä tiliä.[1]
Peli julkaistiin lokakuussa 2008 ja elokuussa 2009 sillä oli jo 10 miljoonaa käyttäjää.[2]
Pelaaminen
muokkaaPelin ideana on seurata tarinan etenemistä ja taustalla kehittää hahmoaan. Pelissä on eri hahmoluokkia, joiden vaihtaminen on täysin vapaata. Pelissä suurin osa tavaroista ja ominaisuuksista vaatii määräajaksi ostettavan jäsenyyden.
Pelin viholliset ovat Monsuja, jotka yrittävät syödä pelaajan. Jotkut seisovat paikallaan, ellei niiden kimppuun hyökätä, mutta toiset käyvät pelaajan kimppuun heti hänet nähdessään. Taistelussa pelaaja käyttää erilaisia taitoja sekä automaatti-iskua, joka toimii muutaman sekunnin välein taitojen latautuessa. Eri taitoja saavutetaan eri hahmoluokissa ja hahmoluokkien tasojen (rank) myötä. Pelaaja voi paeta tilasta toiseen, mutta jos vihollisen kimppuun ei jää ketään, latautuvat tämän elämäpisteet takaisin täysiin. Pelissä on myös tehtäviä (quest), joita tekemällä saa pääosin rahaa ja tavaraa, joskus myös lahkopisteitä (reputation).
Lahkot
muokkaaAQW:ssä voi valita puolekseen joko hyvän tai pahan, joilla molemmilla on omat varusteensa. Omaa asemaansa lahkonsa (faction) sisällä voi kehittää tekemällä tehtäviä, jotka parantavat luottamusta pelaajaan lahkossa. Hyvyyden lahkoa johtaa kuningas Alteon ja pahan lahkoa Sepulchuren tytär Gravelyn.
Pelaajan nostaessa lahkotasoaan hän saa oikeuden ostaa uusia tavaroita tietyissä kaupoissa. Esimerkiksi Sandsean (hiekkameren) kaupasta voi ostaa Ranger (jousimies) -luokan kun Sandsean lahkotaso on 10 (maksimi), kuten myös DoomWoodin (Tuomionmetsän) kaupasta voi ostaa Necromancer, Undeadslayer tai Deathknight luokat kun DoomWoodin lahkotaso on 10.
Jäsenluokat
muokkaaPelissä on noin 70 luokkaa, joista suurin osa on avoinna ilman jäsenyyttä. Esimerkiksi pyromancer-luokan voi saada tekemällä tietyn 42-päiväisen tehtävän mikäli ei ole jäsen, kun taas jäsenet saavat luokan 28 päivässä. Suurin osa pelin hyvistä luokista on joko vaikeita saatavia tai erikoistarjouksia. Vaikeasti saatavat luokat voivat vaatia joko lahkotaso 10 kuten necromancer tai tiettyjen esineiden keräämisen tai päivätehtävien tekemisen, mutta lähes kaikki näistä luokista ovat myös ostettavissa 2000 adventurecoinilla, jotka ovat pelin oikeaa rahaa maksava rahayksikkö. Näitä vaikeasti saatavia luokkia vielä ehkäpä vähän paremmat erityisluokat pystyy saamaan ainoastaan hankkimalla tietyn asian kuten pelin oheistuotteita (esim. korttipeli, kalenteri) tai tietyn määrän ac:ita tai jäsenyyttä tai hankkimalla jäsenyyden johonkin muuhun pelin tekijöiden peliin.
Tarina
muokkaaHahmot
muokkaa| Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Hahmoa luodessa voi valita velhon, joka käyttää aseinaan erilaisia loitsuja ja sauvoja, varkaan (rogue), joka turvautuu erilaisiin myrkkyihin ja kevyihin aseisiin kuten tikareihin, parantajan joka kykenee parantamaan itseään ja muita tai soturin, joka luottaa erilaisiin lähitaisteluaseisiin ja iskee hyvin voimakkaasti. Tämän jälkeen voi ostaa erityisiä luokkia kuten ninja ja merirosvo.
Vath on kaaoslordi, kaaokseen korruptoitunut mustahaltia, joka orjuutti Dwarfholdin kääpiöasukkaat herättääkseen henkiin Rock Rokin, muinaisen kivilinnun. Vath epäonnistui menetettyään lohikäärmettään hallitsevan lohikäärmeamuletin.
Kitsune oli ennen kettufurri, kunnes Drakath korruptoi sen. Nämä Drakathin maagiset voimat herättivät hänestä uuden kaaoslordin. Kitsune herätti O-Dokuron, luurankomaisen kaaospedon.
Escherion on taistelumaagi.
Juoni
muokkaaTarina saa alkunsa, kun pahuuden lahkon ruhtinas Sepulchure hyökkää Swordhavenin kaupunkiin. Sepulchure aiheuttaa epäkuolleiden sotureidensa kanssa kaaosta kaupungissa ja haastaa lopulta kuningas Alteonin, hyvyyden lahkon edustajan, kaksintaisteluun. Keskeytyksen kaksintaisteluun aiheuttaa paikalle saapuva kaaoksen ruhtinas Drakath. Hän lyö Sepulchuren ja Alteonin maahan ja tappaa sitten Sepulchuren tuhoamalla hänen sydämensä. Tapettuaan Sepulchuren hän julistaa kaaoksen ajan alkaneeksi. Sitten Drakath pudottaa kuolleen ruhtinaan lentävän linnakkeen, jonka kyydissä Sepulchuren tytär on, ja kertoo lähettävänsä 13 kaaoslordiaan tuhoamaan maailman. Drakath poistuu paikalta lentämällä aukosta, josta oli tullut.
Pian tämän jälkeen saapuu ensimmäinen kaaoslordi, taistelumaagi Escherion. Sankari (pelaaja) saa tehtäväsarjoista osia Runix Cubeen, jonka koottuaan hän yrittää tuhota Escherionin heittämällä sen tätä päin. Escherion on saapunut Mobiukseen juuri Runix Cuben takia. Kuution avulla hän herättää Hydran, kolmipäisen hirviömäisen vesiliskon, mutta Escherionin torni kaatuu Hydran päälle. Escherion muuttuu lopulta sammakoksi pelaajan heijastettua tämän loitsun takaisin Escherioniin. Seuraavana saapuvat kaksoset Xing ja Xang, jotka kehottavat Drakathia lähettämään kaksi asteroidia Battleonia kohti, mutta Loren maagit siirtävät lopulta kaupungin Greenguardin metsään. Ensi yrittämällä Battleonin kaupunki päätyy kuitenkin vuorenhuipulle, mistä syystä Gravelynin linnoitus putoaa vuorelta alas, ja on lähellä, ettei Battleon putoa sen päälle.
Kolmantena ilmestyy kaaoslordi Vath. Lopussa pelaajat päihittävät Vathin, kun hänen lohikäärmeensä Stalagbite hyökkää Vathin kimppuun. Neljäs kaaoslordi on Kitsune. Lopulta Kitsune imeytyy Hazanume-miekan avaamaan aukkoon. Tämän jälkeen on vampyyrin ja ihmissuden fuusio Wolfwing, jonka tavoite on muuttaa kaikki Darkovian asukkaat kaltaisekseen. Hän jopa muuttaa lohikäärmeen kuun avulla Dracowerepyreksi. Wolfwingin lyö vampyyrinmetsästäjä Z ampumalla tätä hopeanuolella.
Kuudes kaaoslordi on muusikko Discordia, jolle Drakath oli antanut sävelen, jonka avulla saattoi aivopestä ihmisiä ja näin korruptoida heidät kaaoksella. Paljastuu, että kaaoslordi on itse asiassa muusikko nimeltä Kimberly One-eyed-doll-yhtyeestä, ja Discordia oli vain peitetarina, jolla Kimberly saa itselleen sankarin luottamuksen. Kimberly lähettää sankarin menneisyyteen ja kutsuu dinosauruksen nimeltä Pony Gary Yellow, minkä jälkeen sankarin pitää taistella Kimberlyn ja hänen yhtyeensä kanssa. Kun Kimberly on voitettu, ja Drakathin sävelmä poistuuu hänestä, hän palaa ennalleen. Lopulta Kimberly sankaria kiitellen pyytää tätä tulemaan lavalle kanssaan.
Seitsemäs kaaoslordi on Ledgermayne, eräänlainen taikuuden keskittymä, jonka tavoitteena on ottaa haltuunsa kaikki taikuus. Hän oli pettänyt Drakathin, jolloin Drakath alkoi auttaa tilapäisesti sankaria taustalta. Ledgermayne paljastaa petoksen raunioilla, kun sankari löytää Ledgermaynen kukistamiseen tarvittavan sauvan kolmannen osan. Neljännen osan, kristallin, Ledgermayne hajottaa siruiksi, mutta sirut yhdistyvät sauvaan luoden "Äärimmäisen Velhosauvan". Saapuessaan Ledgermaynen kotimaailmaan taistellakseen tätä vastaan Drakath herättää Mana Golemin, taikaenergiaa syövän jätin, jonka tarkoitus on estää taikuuden käyttö Loressa. Aluksi sauva ei toimi kunnolla, mutta Drakath ilmestyy Ledgermaynen taakse ja kutsuu säteen luokseen, Ledgermaynen läpi, tuhoten Ledgermaynen.
Kahdeksas Lordi on Zahart, maagi, jonka hallussa on kaaoskorruptoitu henki Tibicenas. Näitä kahta vastaan taistellakseen täytyy hankkia oma Djini Ihmeiden luolasta. Pian hengen hankkimisen jälkeen Zaharat herättää henkiin kaaospedon, Sphinxin, jonka kuoltua paljastuu kahdeksannen kaaoslordin henkilöllisyys: oikea kaaoslordi ei suinkaan ollut Zaharat vaan Tibicenas, joka vapautui Sphinxin ja sormuksen tuhouduttua. Samalla paljastuu, että Tibicenas oli koko ajan odottanut hetkeä pettää Zaharat ja lähti henkimaailmaan tappaakseen djinnien kuninkaan. Zhoom ja sankari lähtevät perään. Lopulta Tibicenas saadaan tuhottua kuninkaan viedessä tämän voimat sankarin toiveesta.
Yhdeksäs kaaoslordi ilmestyy Bloodtusk Ravineen, jossa kaksi osapuolta, Trollit ja Horcit, sotii keskenään. Trollit luulevat, että heitä uhkaa Horc-kaaoslordi, ja toisinpäin. Lopulta kaaoslordiksi tässä tarinanosassa paljastuu trolli Krellenos, jonka voimat lopulta hänen siskonsa, trolli Khasaanda, varastaa. Tämän jälkeen Trollit ja Horcit nujertavat pelaajan johdolla yhdessä Khasaandan. Tarinan kymmenes kaaoslordi on korruptoitunut chronomancer nimeltään Iadoa, joka oli aikaisemmin ollut päävihollisena uudenvuoden tapahtumassa. Tarinassa Iadoan luullaan kuolleen tai kadonneen, mutta pelaajalle selviää, että tämä elää paikassa nimeltä Chronospan ja että hänestä on tullut kymmenes kaaoslordi. Kun pelaaja tulee Chronospaniin, Iadoa väittää, että hänestä olisi tullut hyvä, ja ryhtyy auttamaan pelaajaa. Lopulta kuitenkin selviää, että hän on edelleen paha, minkä jälkeen pelaaja nujertaa hänet.
Yhdestoista kaaoslordi on todennäköisesti Maximalian Lionfang, joka on toiminut ennenkin pahiksena muutamassa eventissä.
Maailma
muokkaaKartta sisältää 14 karttalohkoa, joissa jokaisessa on vähintään yksi paikka, jossa voi seikkailla. Huom: kaikki paikat eivät ole kartassa! Lista karttalohkoista ja niissä olevista matkustettavista paikoista:
- Frozen Northlands (Jäinen pohjoisnapa)
- Arcangove
- Mythsong (myyttilaulu)
- Darkovia
- Dwarfhold mountains (Kääpiövuoret)
- Yokai island (Yokai-saari)
- Doomwood (Tuomiometsä)
- Skullhome (Pääkallokoti)
- Greenguard forest (Greenguardin metsä)
- Oaklore forest (Oakloren metsä)
- The neverglades
- Chiral valley (Kiraalinen laakso)
- Sandsea (Hiekkameri)
- Skull Punch island (Kallolyönninsaari)
Vastaanotto
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ About AdventureQuest Worlds aq.com. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
- ↑ AdventureQuest Worlds Reaches 10 Million Players in First 10 Months IGN. 25.9.2009. Viitattu 23.8.2011. (englanniksi)
- ↑ Koh, Carolyn: AdventureQuest Worlds Review MMORPG.com. 9.4.2009. Viitattu 23.8.2011. (englanniksi)
- ↑ Fahey, Mike: Death Is the Perfect Time for In-Game Advertising Kotaku. 5.7.2011. Viitattu 23.8.2011. (englanniksi)
- ↑ Davison, Pete: AdventureQuest Worlds Punishes Death with Advertising GamePro. 5.7.2011. Arkistoitu 3.12.2011. Viitattu 23.8.2011. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kotisivut (englanniksi)